Siirry pääsisältöön

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä

”On musikantti Terhi täällä.
On musikantti Terhi täällä.
On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!”

Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita.

Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niiden ystävä, joita usein kartettiin tai väheksyttiin. Ehkä hän oli kuullut, että Jeesuksen lähellä oli iloa ja välittämistä. Väkeä oli kuitenkin niin paljon, että lyhyt Sakkeus katsoi viisaammaksi kiivetä puuhun. Sieltä voisi nähdä Jeesuksesta ainakin vilauksen. Tapahtumat yllättivät. Sakkeus ei päässyt Jeesuksen luo ihmispaljouden takaa. Jeesus tuli Sakkeuksen luo. Jeesus kutsui nimeltä Sakkeuksen alas puusta, omaan seuraansa.

Ehkä se oli jo tuo hetki, joka muutti Sakkeuksen elämän. Se kun häntä kutsuttiin nimeltä. Osoitettiin, että olet tervetullut ja hyväksytty. Tämän kokemuksen me jokainen tarvitsemme. Iloiset Musikantit hallitsevat tämän taidon kerhossa. Kunpa osaisimme saman jokaisessa kohtaamisessa.

Terhi Ämmälä
kehitysvammaistyön pappi
Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »