Siirry pääsisältöön

Sanoja suurempi

Sanna Kierivaara
sairaalapastori

Aiemmassa papin työssäni yritin kertoa lapsille ja perheille, minkälainen on Jumala, sanoja suurempi. Nykyisessä työssäni sairauden maailmassa koitan kuunnella ihmistä, Jumalan kuvaa.

Ihmisen ja Jumalan välistä vuorovaikutusta voi kutsua rukoukseksi. Rukousta taivutellaan ulkoisiin muotoihin, sanoihin ja tapoihin, mutta se on enemmän. Rukous juoksentelee vauvan varpaissa ja viipyilee vanhuksen pehmentyneellä iholla. Se kulkee hengityksen mukana kiihtyen ja tasaantuen. Rukous leijailee lumihiutaleissa ja räiskähtelee talviauringossa. Se kutittelee kärpäsen surinassa ja puhelee kaatuneen puun rungolla.

Jumalan salaisuus puhuu ja vaikenee meille meidän jokaisen omalla kielellä. Sinulle sinun ja minulle minun. Toisen puhe voi tuntua vieraalta. Sitä voi välillä kummeksua ja joskus ihailla. Sanoilla me hoidamme ja satutamme.

Jumalan kasvot lähimmäisen kasvoilla ja peilin pinnalla heijastuen kutsuvat vuoropuheluun sen haasteista huolimatta. Me yritämme ymmärtää itseämme ja toisiamme sekä ylipäätään elämää ja sen Luojaa. Koitamme saada ymmärryksen yrityksiämme sanoiksi, jotta tulisimme todemmin kohdatuiksi.

Keskeneräisyys sisältää mahdollisuuden jatkaa eteenpäin kohti saavuttamatonta. Elämän nimi on vajavaisuus. Kun emme tyydy siihen, se saa meidät yrittämään ja kun myönnämme sen, voimme levähtää. Pyhyys kohdataan rajalla, jonne emme yllä. Sillä me säilymme ihmisinä. Emme voi sanoillamme omistaa tai hallita Jumalaa. Kuitenkin on puhuttava, sillä sanoista ja niiden välissä olevasta hiljaisuudesta rakentuu siltoja välillemme. Ne tulevat lohduksi elämän lohduttomuuteen ja nostavat katsetta kauneuteen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall