Siirry pääsisältöön

Kuoleman kanssa kahden

Sanna Kierivaara
sairaalapappi

 Meillä on taipumus pyrkiä unohtamaan, että me kuolemme. Tuo lempeä unohdus on osa ihmismielen suojausta. Meillä on tarve laittaa tuntemattoman kuoleman aiheuttama ahdistus taka-alalle, jotta kiinnittyisimme elämään.


Kuolema on kautta aikojen saanut ihmiset kaikkialla pohtimaan, mitä sen jälkeen. Niissä mietteissä siirrymme uskon alueelle. Raamatussa meitä lohdutetaan iankaikkisen elämän toivolla, mutta myös pelotellaan kauhealla kadotuksella. Syvää iloa ja kauhua voimme kokea jo tämän elämän aikana ja niin aavistella tuonpuoleista. Tyhjyyden tai rauhan tunteiden kokemukset voivat herättää uskomuksen kuoleman jälkeisestä tyhjyydestä tai rauhasta.


Jokainen elämä on erilainen, siten myös kuolema. Kaiken luodun olemassa olevan hyväksyminen ja kunnioittaminen antaa tilaa kokemusten moninaisuudelle. Kuolema on kaikille yhteinen ja kuitenkin hyvin yksityinen kokemus. Kerran olemme kuoleman kanssa kahden. Yksin ja avuttomana me saavumme ja lähdemme. Emme me itse osanneet emmekä valinneet tänne tulla, vaan armon varassa synnyimme. Elämää kantava toivo on usko siihen, että sama armo on meitä vastassa, kun käymme tuntemattomaan.


Pyhäinpäivänä hautausmailla loistavat kynttilät liekehtivät tunteita. Ne kuiskivat kaipauksesta, josta kumpuaa rukous. Ihmismieli etsii valoa pimeyteen. Luomisen liekki hehkuu jokaisen sydämen syvyyksissä. Niin me kosketamme toisiamme. Sytytämme ja sytymme. Valon ja lämmön lähde on yhteinen. Se kannattelee ja yhdistää meitä jaetussa tietämättömyydessä.


Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »