Siirry pääsisältöön

Joulurauhaa?

Ilari Kinnunen
vt. kirkkoherra

Mennyttä vuotta voi luonnehtia monella tavalla ja nostaa siitä esille erilaisia kehityskulkuja. Samalla se sisältää lukemattoman määrän yksittäisten ihmisten elämänkohtaloita, iloja ja suruja. Toivon, että olet saanut kokea Jumalan siunausta kulkemallasi polulla.

Kun Jeesus syntyi, lauloivat enkelit paimenille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Minä uskon, että Jeesus on Vapahtaja, joka sanomansa kautta lahjoittaa rauhan sille, joka sen ottaa vastaan. Ironista on, että Jeesuksen teot ja sanat eivät tuoneet kovin paljon rauhaa ihmisten välille. Oman väen kanssa syntyi jatkuvaa kiistaa, johon sekoitettiin roomalaisetkin. Jeesus itse päätyi teloitetuksi hirvittävällä tavalla näiden ristiriitojen tuloksena. 

Olen luonteeltani optimisti. Suhtaudun ihmisiin ja asioihin lähtökohtaisesi positiivisesti. Optimismini ei riitä siihen, että uskoisin ihmiskunnan pystyvän elämään rauhassa. Olen huolissani siitä, että ihmisten välit ovat kärjistymään päin. Jakolinjoja syntyy liian herkästi. Jotkut ajavat tietoisesti hajaannusta keskellemme. 

Ehkä juuri siksi minua puhuttelee seimen vastasyntynyt kaikessa viattomuudessaan. Jeesuksesta sanotaan, että hän on Ihmeellinen neuvontuoja (Jes. 9). Jokainen ihminen tavallisesta kansalaisesta valtioiden päämiehiin asti voi omalla paikallaan etsiä rauhan tietä. Olen havainnut, että siihen tarvitaan enemmän kuuntelemista kuin oman asian ajamista. Tämän mahdollisuuden takia en pidä tilannetta toivottomana.

Elämän vaativuuden keskellä jokainen voi lähestyä Vapahtajaa avunpyynnöllä, joka kuultiin Jerusalemin tiellä: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

Jumalan siunaamaa joulujuhlaa ja rauhaa teille, kotikaupunkimme asukkaat!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall