Ensirakkaudesta

Mikko Salo
seurakuntapastori

Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan.

Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa.

Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että ennen kaikkea Jumala rakastaa meitä, puhtaalla ja ehdottomalla ensirakkaudella. Hänen rakkautensa meitä jokaista kohtaan on suurempaa kuin voimme koskaan inhimillisen rakkauden pohjalta kuvitella. Vaikka meidän rakkautemme olisi vajavaista, saamme elää Jumalan rakkauden varassa ja sen turvin päästä myös taivaaseen. Jumala rakasti meitä antamalla Jeesuksen kuolemaan meidän puolestamme ja herätti hänet myös kuolleista – sitä saamme näin pääsiäisajan jatkuessa edelleen muistaa ja juhlia.

”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” (Joh. 4: 10)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista