Siirry pääsisältöön

Uskomme ydin

 

Hanna Ojuva
kesäteologi

Taannoin minulta kysyttiin eri kristillisten kirkkokuntien eroa. Vastaus meinasi tulla

suustani ennen kuin ajatukseni sai edes kysymyksestä kunnolla kiinni. Olin

alkamassa luettelemaan eroavaisuuksia oppi-kysymyksissä, sakramenttien

valinnoissa ja jumalanpalvelusmenoissa. Varmasti useilla meistä onkin sellainen

ajatus, että oma kirkkomme on näissä asioissa ehdottoman oikeassa.


Uskomme ydin kiteytyy kuitenkin yhteen henkilöön, Jeesukseen Kristukseen, jonka

sovitustyö on mittaamattoman arvokas. Onhan uuden liiton myötä käynyt toteen, että

pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Jos siis

olemme tästä asiasta yhtä mieltä, mikä voisi olla syynä pitää toista itseä

vähempänä?


Emme myöskään voi sanoa varmaksi kenenkään henkilökohtaisesta suhteesta

Jumalaan, sillä vain Hän yksin näkee sydämemme luonnon. Mitä sen sijaan voimme

seurakuntina näyttää ovat ne tavat, joilla haluamme tätä henkilökohtaista uskoamme

harjoittaa toisten ihmisten kanssa. Tästä näkökulmasta erilaiset kirkkokunnat ovat

oikeastaan rikkaus - emmehän me ihmisetkään ole toinen toistemme peilikuvia, vaan

pidämme erilaisista asioista ja käytänteistä.


Jos siis keskitymme vain toistemme arvostelemiseen, miten se edistää Jumalan

valtakuntaa? Millaisen kuvan annamme kristinuskosta, jos emme tule edes

keskenämme toimeen? Kristuksen lähettiläinä sanojemme, ja erityisesti tekojemme,

tulisi heijastaa Jumalan rakkautta. Onhan kirjoitettu: “Minä annan teille uuden

käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin

toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte

toisianne.” (Joh. 13:34-35).



Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »