Siirry pääsisältöön

Iankaikkinen elämä

Atte Erkkilä
kesämuusikko

Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" Joh. 11:25-26  

 Monelle meistä hautajaiset ovat tuttu tilaisuus. Kuolema on meidän ihmisten maanpäällisen elämän päätös. Kuolema tuli maailmaan, kun ihminen lankesi syntiin, eli rikkoi Jumalaa vastaan. Syntiinlankeemuksen seurauksista voimme lukea päivittäin. Niitä ovat muun muassa sota ja kärsimys. Siispä me kaikki tulemme kuolemaan elämämme lopussa. Jeesus tuli kuitenkin tuomaan toivon surun keskelle ja kääntämään ihmisten katseet kuolemasta elämään. Jeesus voitti ristillä synnin, kuoleman ja paholaisen vallan. 

 Mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan, ettei yksikään, joka elää ja uskoo häneen, ikinä kuole? Jeesus puhuu siitä iankaikkisesta elämästä, jonka jokainen voi saada omakseen uskomalla Jeesukseen syntiemme sovittajana. Uskossa Jeesukseen kuolema ei ole loppu. Raamatussa maanpäällistä elämää Jeesuksen omana verrataan juoksukilpailuun. Uusi elämä taivaassa alkaa maaliin päästyäsi.  

 Kuinka iankaikkisen elämän voisi saada omaksi? Vastaus on samaan aikaan sekä äärettömän laaja että äärettömän ahdas. Iankaikkisen elämän voi saada omakseen jokainen ihminen riippumatta siitä, kuinka hyvin tai huonosti on elänyt. Se on kaikille avoin. Mutta jokaisen, joka tahtoo pelastua, on tultava Jeesuksen luo. Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän (Jumalan) luo muuten kuin minun kauttani.” Joh. 14:6 

 Jeesus puhuu meille sekä Raamatun että kirkkonsa kautta. Jeesuksen puoleen voi milloin vain kääntyä ja rukoilla ”Jeesus kirkasta itsesi minulle, anna syntini anteeksi ja tapahtukoon sinun tahtosi elämässäni”.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall