Aki Hätinen seurakuntapastori |
Olen seurannut muutamia julkisia keskusteluja eri yhteyksissä, joissa mainitaan sana ”ihmisarvo”. Riippumatta valtioiden, kulttuurien, uskontojen ja ajattelutapojen luomista eroavaisuuksistamme, ihmisiä yhdistää tahtotila siitä, että ihmisarvomme tunnustetaan. Mutta miten ihmisarvo määriteltäisiin kaikessa lyhykäisyydessään?
Ihmisarvosta on annettu erilaisia määritelmiä. Joidenkin mukaan ihmisarvo on löydös, joka ei ole riippuvainen arvostuksistamme tai moraalikäsityksistämme. Toiset näkevät ihmisarvon jonakin, joka saattaa muuttua, kehittyä tai jopa kadota tyystin. Tuttua hirmuhallinnon, ikeen alla eläville kansoille.
Lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis esittelee kirjassaan Ihmisarvo (2018), kolme ihmisarvon filosofista peruskysymystä: 1) Mihin ihmisarvo perustuu, 2) Mitä ihmisarvo merkitsee ja 3) Mitä ihmisarvosta seuraa? Mietin kysymyksiä (sattuneesta syystä) kristillisestä ihmiskäsityksestä käsin.
Jumalan sanasta löydämme Pienoisevankeliumin (Joh. 3:16), joka kertoo Jumalan rakkaudesta maailmaa ja sen ihmisiä kohtaan. Tuo rakkaus oli niin vahva, että Hän antoi ainoan poikansa. Myös Lähimmäisenrakkaus (San. 3:27-28) sekä Kultainen sääntö (Matt. 7:12) ovat monelle Raamattua joskus selailleelle tuttuja. Kaikesta tästä voitaisiin tulla siihen johtopäätökseen, että me haluamme toimia tietyllä tavalla lähimmäisiämme kohtaan – ei Taivaspaikkapalkkion toivossa – vaan siksi, että Jumala on jo alkanut pelastaa meitä.
Alustuksena laajempaan pohditaan: ihmisarvo perustuu siihen, että olemme Jumalan luomia, meitä kaikkia koskettaa lähimmäisenrakkaus ja siitä kumpuaa tahtomme toimia tietyllä tavalla.
Kommentit
Lähetä kommentti