Siirry pääsisältöön

Rakastamisen vaikeus

Vuokko Loikkanen
kesätelologi

 Siihen tarvitaan rohkeutta ja uskaliaisuutta. Meidät on kutsuttu rakastamaan toisiamme, ei tuomitsemaan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." (Matt. 7:1). Tuomitsemisen vastakohta on hyväksyntä ja rakkaus. Jeesus käskee meitä rakastamaan toisiamme kuten hän on rakastanut meitä. 

Joskus on vaikea ymmärtää erilaisia ihmisiä, eikä kaikkia voikaan ymmärtää yhtä hyvin kuin heitä, joiden kanssa on enemmän yhteistä. Ymmärtäminen ei ole kuitenkaan ehto hyväksynnälle ja rakkaudelle. Miten se voisikaan olla, kun rakkauden täytyy tulla ennen tuomitsemista? 

Jotta voimme antaa, meillä tulee ensin itsellämme olla jotain mistä ammentaa. Jotta voimme hyväksyä lähimmäisemme, tulee meidän ensin hyväksyä itsemme. Jotta voimme rakastaa muita, tulee meidän ensin kokea olevamme itse rakastettuja. Jumala on ensin rakastanut meitä, Hänestä on rakkautemme lähtöisin. Osoittamalla rakkautta toisille, voimme viedä eteenpäin Hänen rakkauttaan.

Rakkaudellisessa kohtelussa ja tuomitsematta jättämisessä ei ole kyse turhasta lempeydestä, toisin kuin olen joskus saanut kuulla. Siinä on kyse ehdottomuudesta, perusteellisuudesta ja tinkimättömyydestä. Syntiä, eli itseä, toista ja Jumalaa vastaan rikkomista ei katsota siinä hyvällä. Käytännössä se on vaikeaa. Sitä varten tulee olla rehellinen itselleen, toisille ja Jumalalle ensi sijassa siitä millainen itse on. Et voi rakastaa muita, jos tuomitset jatkuvasti itseäsi tai sivuutat itsessäsi meissä jokaisessa olevan tarpeen tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Tulee uskoa itse olevansa hyväksytty ja vapautua syyllisyydestä anteeksiannolla. Vain silloin voi jatkuvasti toimia tärkeän käskyn mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall