Siirry pääsisältöön

Iankaikkisuuteen tähyilemässä

 

Mikko Salo
seurakuntapastori

Hautaan siunaaminen on hetki, joka kerta toisensa jälkeen pysäyttää niin omaiset kuin papinkin. Elämän päättyminen on luonnollista, mutta samalla etenkin nykyihmiselle etäistä. Rakkaan ihmisen lähteminen aiheuttaa aina luonnollisesti myös surua ja kaipausta.

Toisaalta hetkessä on vahvasti läsnä myös rakkaus ja jälleennäkemisen toivo. Hautajaiset ehkä valaisevat myös keskiverron suomalaisen kristillisyyden luonnetta: uskoa ei välttämättä arjessa pidetä niin paljoa esillä, mutta etenkin kuoleman hetkellä Jumalaan kyllä luotetaan. Usko on elämän hiljainen pohjavire, joka elämän suurissa hetkissä nousee kuitenkin pintaan.

Monissa muistovärssyissä kuolemanjälkeisen elämän toivoa sanoitetaan hyvin suorinkin sanoin, toisissa yleisluontoisemmin ja toisissa kristillisemmin. Sekin kertoo meissä syvällä olevasta toivosta siitä, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen.

Iankaikkinen elämä on kuitenkin monesti yhtä etäinen ja vaikea asia kuin kuolemakin. Esimerkiksi rippikoulussa sen käsittelyn olen monesti kokenut vaikeaksi. Nuoren mieli lähestyy asiaa monesti konkreettisesti ja suoraviivaisesti: millainen paikka ja missä on taivas, kestääkö elämä taivaassa todella ikuisesti? Haluaako välttämättä edes elää ikuisesti?

Iankaikkisuutta on kuitenkin vaikea lähestyä konkreettisesti. Sen konkreettinen luonne selviää kyllä, kun sen aika on. Siihen asti saamme uskossa luottaa siihen, että siellä kaikki on täydellisesti. Riippumatta siitä, millaista täydellinen käytännössä on.

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13: 12)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulurauhaa?

Ilari Kinnunen vt. kirkkoherra Mennyttä vuotta voi luonnehtia monella tavalla ja nostaa siitä esille erilaisia kehityskulkuja. Samalla se sisältää lukemattoman määrän yksittäisten ihmisten elämänkohtaloita, iloja ja suruja. Toivon, että olet saanut kokea Jumalan siunausta kulkemallasi polulla. Kun Jeesus syntyi, lauloivat enkelit paimenille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Minä uskon, että Jeesus on Vapahtaja, joka sanomansa kautta lahjoittaa rauhan sille, joka sen ottaa vastaan. Ironista on, että Jeesuksen teot ja sanat eivät tuoneet kovin paljon rauhaa ihmisten välille. Oman väen kanssa syntyi jatkuvaa kiistaa, johon sekoitettiin roomalaisetkin. Jeesus itse päätyi teloitetuksi hirvittävällä tavalla näiden ristiriitojen tuloksena.  Olen luonteeltani optimisti. Suhtaudun ihmisiin ja asioihin lähtökohtaisesi positiivisesti. Optimismini ei riitä siihen, että uskoisin ihmiskunnan pystyvän elämään rauhassa. Olen huolissani siitä, että ihmi

Hirmuliskoja ja muita ihmeitä

Susanna Sirviö sairaalapappi Miltä kuulostaa taivaalla liitelevä lentolisko, jonka siipienväli on 10 metriä? Tai jättiläisdinosaurus, joka on saattanut olla 50 metrin ja 200 tonnin kokoinen (sinivalas on noin puolet lyhyempi, mutta voi painaa saman verran)? Entä miten ihmeessä tällainen valtava jättiläisdinosaurus on pystynyt liikkumaan maalla? Kuvittelepa eteesi dinosaurus, joka on norsunkokoinen ja näyttää niin ankalta, laiskiaiselta, kamelilta kuin strutsiltakin. Juuri sellainen oli Deinocheirus! Tiesitkö hirmuliskojen kuninkaasta Tyrannosaurus rexistä, ettei se todennäköisesti osannut karjua eikä se ollut suomupeitteinen ainakaan kokonaan, vaan sillä oli jonkinlainen höyhenpeite? Tällä hirmuliskolla oli banaaninkokoiset terävät hampaat ja sellainen puruvoima leuoissaan, jollaista ei ole millään nykyään elävällä eläimellä.  Ja mä uskon ihmeisiin  tai ainakin sanon niin  olihan joskus tääl  lentävii dinosauruksii Näin laulaa Ellinoora kappaleellaan Dinosauruksii. Niin onhan se uskoma

Kuoleman kanssa kahden

Sanna Kierivaara sairaalapappi  Meillä on taipumus pyrkiä unohtamaan, että me kuolemme. Tuo lempeä unohdus on osa ihmismielen suojausta. Meillä on tarve laittaa tuntemattoman kuoleman aiheuttama ahdistus taka-alalle, jotta kiinnittyisimme elämään. Kuolema on kautta aikojen saanut ihmiset kaikkialla pohtimaan, mitä sen jälkeen. Niissä mietteissä siirrymme uskon alueelle. Raamatussa meitä lohdutetaan iankaikkisen elämän toivolla, mutta myös pelotellaan kauhealla kadotuksella. Syvää iloa ja kauhua voimme kokea jo tämän elämän aikana ja niin aavistella tuonpuoleista. Tyhjyyden tai rauhan tunteiden kokemukset voivat herättää uskomuksen kuoleman jälkeisestä tyhjyydestä tai rauhasta. Jokainen elämä on erilainen, siten myös kuolema. Kaiken luodun olemassa olevan hyväksyminen ja kunnioittaminen antaa tilaa kokemusten moninaisuudelle. Kuolema on kaikille yhteinen ja kuitenkin hyvin yksityinen kokemus. Kerran olemme kuoleman kanssa kahden. Yksin ja avuttomana me saavumme ja lähdemme. Emme me itse