Iankaikkisuuteen tähyilemässä

Mikko Salo
seurakuntapastori

Hautaan siunaaminen on hetki, joka kerta toisensa jälkeen pysäyttää niin omaiset kuin papinkin. Elämän päättyminen on luonnollista, mutta samalla etenkin nykyihmiselle etäistä. Rakkaan ihmisen lähteminen aiheuttaa aina luonnollisesti myös surua ja kaipausta.

Toisaalta hetkessä on vahvasti läsnä myös rakkaus ja jälleennäkemisen toivo. Hautajaiset ehkä valaisevat myös keskiverron suomalaisen kristillisyyden luonnetta: uskoa ei välttämättä arjessa pidetä niin paljoa esillä, mutta etenkin kuoleman hetkellä Jumalaan kyllä luotetaan. Usko on elämän hiljainen pohjavire, joka elämän suurissa hetkissä nousee kuitenkin pintaan.

Monissa muistovärssyissä kuolemanjälkeisen elämän toivoa sanoitetaan hyvin suorinkin sanoin, toisissa yleisluontoisemmin ja toisissa kristillisemmin. Sekin kertoo meissä syvällä olevasta toivosta siitä, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen.

Iankaikkinen elämä on kuitenkin monesti yhtä etäinen ja vaikea asia kuin kuolemakin. Esimerkiksi rippikoulussa sen käsittelyn olen monesti kokenut vaikeaksi. Nuoren mieli lähestyy asiaa monesti konkreettisesti ja suoraviivaisesti: millainen paikka ja missä on taivas, kestääkö elämä taivaassa todella ikuisesti? Haluaako välttämättä edes elää ikuisesti?

Iankaikkisuutta on kuitenkin vaikea lähestyä konkreettisesti. Sen konkreettinen luonne selviää kyllä, kun sen aika on. Siihen asti saamme uskossa luottaa siihen, että siellä kaikki on täydellisesti. Riippumatta siitä, millaista täydellinen käytännössä on.

”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13: 12)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista