Siirry pääsisältöön

Hyvän mahdollisuus

Sanna Kierivaara
sairaalapappi

Jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana kärsimään. Mieletön kärsimys jakaantuu maailmassa epätasa-arvoisesti.  Nämä tosiasiat piinaavat meitä, jotka tahdomme uskoa rakastavaan Jumalaan.  Pelastuksen siirtäminen seuraavaan elämään lohduttaa, mutta tavallaan myös vähättelee tämän elämän kärsimyksen merkitystä. Monien ihmisten taakka on paljon suurempi kuin he mitenkään jaksaisivat kantaa.


Kärsimystä ei saa selitettyä pois. Sille ei löydy mieltä. Silti me koitamme ymmärtää sitä kukin omilla tavoillamme ja kenties etsiä sen jalostavaa merkitystä. Ihmistä on helppo syyttää. Me aiheutamme kärsimystä toisillemme ja itsellemme. Ihmisen osuutta arvioitaessa on hyvä kysyä, voiko ihmiseltä odottaa enempää kuin hänelle on annettu.


Vastausta vaille jää myös kysymys, mikä on Luojan vastuu. Selitykset asettuvat uskonnon ja filosofian alueelle, myyttien ja taiteen maailmaan. Mitä jos ristille lyöty Kristus kantaa Jumalan ja sitä kautta jokaisen ihmisen syyllisyyttä. Tämän paremmin emme ole osanneet emmekä kyenneet. Yhdessä jaettu syyllisyys on hiukan kevyempi kantaa.


Parhaimmillaan syyllisyyden varjo valaisee elämää, kun se saa meidät kamppailemaan hyvän puolesta. Pyrimme vähentämään kärsimystä sen verran kuin se meille on mahdollista. Haluamme uskoa hyvään ja pitää yllä toivon mahdollisuutta. Silloin voimme puhua rakastavasta armollisesta Jumalasta.


Kärsimyksen aiheuttamat ahdistuksen tunteet voivat ajoittain viedä meidät epätoivoiseen kauhuun, joka asettaa silmiemme eteen kaiken läpäisevän näköalattoman tyhjyyden. Usko hyvän mahdollisuuteen luo jalansijaa tyhjyyden ylle. Toivon varassa voi astua tuntemattomaan ja jatkaa kohti elämää ylläpitävää rakkautta.


Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »