Ihmeidentekijä

Jan Pohjonen
seurakuntapastori

Minulla on tapana käydä vapaapäivinäni luonnossa patikoimassa. Luonnossa liikkuminen on myös tutkimusten mukaan hyödyllistä, sillä se auttaa stressiin ja laskee verenpainetta. Niinpä muutama viikko sitten suuntasin taas luontoon, tällä kertaa Tervolan Kätkävaaralle.

Kätkävaaran luontopolku kiemurteli hiljalleen pitkin vaaran kylkeä. Kävellessä korvat tarkkasivat lintujen ääniä ja lehtien havinaa. Kun polku lopulta nousi vaaranlaelle, palkitsi se minut ainutkertaisella maisemalla.

Jos olet käynyt Kätkävaaralla, tiedät miltä huipulla näyttää: Vaaranlaki on kuin kivien ja lohkareiden muodostama rannaton meri. Kun rakkaa katselee, mieli hiljenee. Sydämessään katsoja tietää, että nuo lukemattomat kivet ovat olleet paikoillaan jo vuosituhansia ennen minua. Näkymä vakuuttaa samaa kuin 2. Pietarin kirje: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.”

Rovaniemellä asuessani olen usein kuullut sanottavan, että metsä on suomalaisille kuin kirkko. Vaikka metsän puut ja vaaranlaet eivät yksin riitä kertomaan Jumalan rakkaudesta luotujaan kohtaan, uskon, että luonnossa vietetty aika auttaa meitä hahmottamaan itseämme suuremman voiman läsnäolon. Jos luontoa nimittäin pysähtyy kuuntelemaan ja katselemaan, vakuuttaa se pian suurilla ja pienillä ihmeillään, että kaiken taustalla on oltava myös ihmeisiin pystyvä Jumala.

Tämän ainutlaatuisen maailman sorvannut Jumala ei ole nytkään rajannut itseään sivustakatsojan rooliin. Hän on keskellämme, vaikka meidän oma näkökykymme ei riittäisi Häntä näkemään tai ymmärryksemme Hänen suunnitelmiaan ymmärtämään. Jumala pitää myös tänään tätä maailmaa kämmenellään ja ohjaa sitä vääjäämättä kohti parempaa huomista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista