Rakastamisen vaikeus

Tiina Jeskanen
seurakuntapastori

Olet ehkä harjoitellut ulkoa kymmenen käskyä. Raamatun ensimmäisissä kirjoissa niitä on paljon enemmän. Jeesukselta on kysytty, mikä käskyistä on tärkein. Jeesuksen mukaan tärkeimmät käskyt ohjaavat rakastamaan Jumalaa koko sydämestä ja mielestä, koko elämällä. Yhtä tärkeä on rakastaa toista ihmistä niin kuin itseä rakastaa.

Käsky rakastaa on siis kristityn tärkein määräys. Mitä sinä ajattelet, onko sitä mahdollista toteuttaa ja millä tavoin?

Vihkikaavassa puolisoilta kysytään vaihtoehtoisesti joko tahdotko osoittaa rakkautta tai tahdotko rakastaa. Molemmilla tavoilla kysytään tahtomista, ei aikomista tai kykenemistä. Ajattelen, että siinä tulee yhdellä tapaa esille ihmisen kykenemättömyys täyttää täydellisesti rakkauden käskyä rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä niin kuin itseä. Nimenomaan tahtoa rakastaa kysytään arkisen elämän keskellä, mutta ei vain mahdollista kumppania kohtaan, vaan kaikkia.

Mutta juuri läheisten ihmisten kanssa ihminen usein joutuu huomaamaan oman kykenemättömyyden osoittaa rakkautta sanoissa ja teoissa. Rakkaan ihmisen satuttaminen koskee eniten. Jeesuksen kerrotaan pukeneen tämän sanoiksi, kun hän sanoo, että tahtoa ihmisellä kyllä on, mutta luonto on heikko. Entä sitten, kun Jeesus sanoo rakastakaa vihollisianne tai neuvoo pyrkiä sovintoon ennen kuin riita menee pidemmälle muiden tuomittavaksi? Mieltä ei välttämättä jää painamaan rakkauden osoittamattomuus eli välinpitämättömyys tuntemattomia kohtaan tai mahdollisia tulevia sukupolvia kohtaan.

Joka antaa painoarvon Jeesuksen puheille, saattaa kamppailla sen ristiriitaisen kokemuksen välillä, jossa toisaalta saa luottaa Jeesuksen tekemän anteeksiannon rauhaan Jumalan ja ihmisen välillä, mutta toisaalta joutuu kokemaan riittämättömyyttä omassa elämässään osoittaa rakkautta Jumalaa, toisia ihmisiä tai itseä kohtaan. Joudumme tavalla tai toisella huomaamaan, mitä seurauksia sillä on, ettemme rakasta vaan olemme välinpitämättömiä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista