Siirry pääsisältöön

Dachaun muistutus

 

Markku Kukkonen
johtava diakoni

Dachaun keskitysleiri oli natsi-Saksassa ensimmäinen laatuaan ja yhdessä Auschwitzin kanssa se on noussut tunnetuimpien keskitysleirien joukkoon. Sinne vangittiin yli 200 000 miesvankia, joiden joukossa oli erityisesti poliittisia vankeja ja juutalaisia. Vuodesta 1941 siellä tiedetään murhatun ainakin 30 000 vankia. Tutustuminen keskitysleiriin veti hiljaiseksi ja monen siellä vierailevan silmissä kiilsivät kyyneleet. Hiljainen suru, ihmetys ja järkytys täyttivät tietoisuutta. Miksi ihminen voi olla näin julma toiselle ihmiselle?

Suuri venäläinen kirjailija F. Dostojevski pohdiskeli tulevaisuutta yli sata vuotta sitten. Hän arvioi, että läntiseen rationalismiin kätkeytyy suunnaton tuhon siemen. Jos moraali ei ole kytketty Jumalan hyvään tahtoon, silloin kaiken mittana on ihminen ja se on vaarallista: Kun Jumala on selvitetty olemattomaksi ja poistettu maailmasta, kaikki on sallittua. Ja sen jälkeen ei ole pahuutta, jota ei voisi järjellä puolustella. Käynnissä oleva hyökkäyssotakin sen hyvin osoittaa. Jopa viattoman ihmisen surmaaminen voidaan selittää moraalisesti oikeutetuksi ja hyödylliseksi. Tästä näkökulmasta voimme tarkastella myös Dachaun miksi-kysymystä.

Raamatussa kerrotaan miten Jumala ilmaisi itsensä ja tahtonsa Israelin kansalle: ”…minä olen Herra, sinun Jumalasi… Muuta jumalaa sinulla ei ole, ei muuta auttajaa kuin minä yksin.” (Hoos.12:4). Ihmistä vaivaa syntiinlankeemuksessa katkennut yhteys Luojaansa ja sen seurauksena läsnä oleva synti. Korjaus katkenneeseen yhteyteen löytyy vain Kristuksessa. Hän tarjoaa edelleen sovinnon ja yhteyden kättä synnistä riippuvaiselle ihmiselle. Rukouksenamme olkoon, että rakkauden Jumalan lahja Jeesuksessa saisi tulla yhä useamman Jumalasta erossa elävän valoksi ja kirkkaudeksi. Silloin myös moraaliseen hämäräsokeuteen löytyy uutta kirkkautta, ja vierellä oleva ihminen muuttuukin sisareksi ja veljeksi Kristuksessa, lähimmäiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall