Ei tietämisen tuska ja lohtu

Sanna Kierivaara
sairaalapappi

Me haluaisimme niin kovasti tietää, että joskus luulemme tietävämme uskomisen asioitakin. Ihmisten muinoin kirjoittamista teksteistä ja laatimista lauseista saattaa tulla meille muuttumattomia totuuksia ja tuntuu vaaralliselta kyseenalaistaa niitä. Mieliimme sisäistyneiden säädösten haastaminen horjuttaa rauhaamme.

Uskonyhteisöt antavat turvallisuuden tunnetta tarjoamalla luovuttamattomia totuuksia, jotka tuottavat mieltä kantavia rakenteita ja turvavalleja hallitsemattomaan maailmaan. Harhainen käsitys totuuden omistamisesta aiheuttaa kuitenkin väistämättä konflikteja ja heikentää aitoa syvää vuorovaikutusta.

Me elämme kukin enemmän tai vähemmän mielikuvien pohjalta. Mielemme maailmasta on muotoutunut oma todellisuutemme, jonka läpi ulkoinen todellisuus siivilöityy. Sisäistä maailmaamme haastavat erityisesti toisten ihmisten todellisuudet. Kohtaamisissa meillä on mahdollisuus löytää kohti yhteisempää jaettua todellisuutta.

Meille on luontaista kokea olevamme oikeassa. Siitä lipsahtaa kuin itsestään päätelmä, että muut ovat vähintäänkin vähän vähemmän oikeassa tai jopa ihan väärässä uskossa. Kun luulottelemme tietävämme, torjumme ei-tietämisen tuskaa.

Jos ei-tietämisensä tunnistaa ja enimmäkseen sietää, niin samalla huomaa, etteivät muutkaan tiedä. Kokemus on yhteinen ja siinä on lohtua. Vertaistuen armollisuudessa on mahdollisuus ainakin aika ajoin hiukan hellittää. Meillä on rakkautta kohti ojentautuva toivo.

Elämän olemus luotsaa myyttiseen maailmaan, minne totuutta kaipaavat sanamme eivät yllä. Riittien ja rukousten sanoin tavoittelemme sanomatonta. Tietämisen kaipauksen voimme säilöä kaikkitietävään. Elämän merkityksellisyys ja merkillisyys kumpuavat läsnä olemisesta ja kokemuksellisuudesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista