Siirry pääsisältöön

Kaipuun sanomat

 

Aki Hätinen
seurakuntapastori

Lukuprojektinani on tällä hetkellä kaksi ajankohtaista teosta: Nury Turkelin muistelmateos Ei pakotietä – uiguurin tarina JA Kira Jarmyshin elämäkerrallinen romaani Naisten selli nro 3. Luonnehtisin molempia kaipuun sanomiksi.

Turkel syntyi kiinalaisella uudelleenkoululeirillä, jonne hänen tuolloin 19-vuotias uiguurikansaan kuulunut äitinsä joutui. Näillä uudelleenkoulutusleireillä väkivalta ja uiguurien kulttuurin tukahduttaminen ovat arkipäivää. Turkel asuu nyt USA:ssa, mutta on saanut pelätä edelleen Aasiassa asuvan perheensä puolesta.

Jarmysh on maanpaossa elävä Venäjän oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tiedottaja. Jarmysh kertoo kirjassaan kokemuksistaan ollessaan pidätettynä korruptionvastaisesta mielenosoituksesta.

Edellä kuvattujen esimerkkitapausten valossa emme voi olla toteamatta, että se mitä tapahtuu muualla, vaikuttaa myös meihin. Pitkät länsimaiden taloudelliset suhteet Venäjän ja Kiinan kanssa ovat tuoneet meille paljon, mutta kolikolla on toinenkin puoli. Myös halvan venäläisen energian todellinen hinta on paljastunut.

Koska Kiina vaikuttaa niin monella alalla, voi Kiinan kanssa tehtävälle yhteistyölle olla vaikea löytää vaihtoehtoa. Ehkä kaikkeen tähän löytyy vielä ratkaisu. Vaikka sorrosta vastuussa olevat näyttäisivätkin hyvinvoivilta, kuten Salomo kirjoitti ”Älä kadehdi pahoja ihmisiä, älä tavoittele heidän seuraansa, sillä heillä on mielessään tuhoisat aikeet, heidän puheensa saa aikaan pelkkää pahaa. Viisaudella talo rakennetaan, ymmärrys on sen perustus, tieto ja taito täyttävät sen huoneet kalleuksilla ja kaikella kauniilla” (Sananl. 24:1–4).

Toivoa siis on, kunhan vaalimme oikeita työkaluja.


Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »