Siirry pääsisältöön

Kaipuun sanomat

 

Aki Hätinen
seurakuntapastori

Lukuprojektinani on tällä hetkellä kaksi ajankohtaista teosta: Nury Turkelin muistelmateos Ei pakotietä – uiguurin tarina JA Kira Jarmyshin elämäkerrallinen romaani Naisten selli nro 3. Luonnehtisin molempia kaipuun sanomiksi.

Turkel syntyi kiinalaisella uudelleenkoululeirillä, jonne hänen tuolloin 19-vuotias uiguurikansaan kuulunut äitinsä joutui. Näillä uudelleenkoulutusleireillä väkivalta ja uiguurien kulttuurin tukahduttaminen ovat arkipäivää. Turkel asuu nyt USA:ssa, mutta on saanut pelätä edelleen Aasiassa asuvan perheensä puolesta.

Jarmysh on maanpaossa elävä Venäjän oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tiedottaja. Jarmysh kertoo kirjassaan kokemuksistaan ollessaan pidätettynä korruptionvastaisesta mielenosoituksesta.

Edellä kuvattujen esimerkkitapausten valossa emme voi olla toteamatta, että se mitä tapahtuu muualla, vaikuttaa myös meihin. Pitkät länsimaiden taloudelliset suhteet Venäjän ja Kiinan kanssa ovat tuoneet meille paljon, mutta kolikolla on toinenkin puoli. Myös halvan venäläisen energian todellinen hinta on paljastunut.

Koska Kiina vaikuttaa niin monella alalla, voi Kiinan kanssa tehtävälle yhteistyölle olla vaikea löytää vaihtoehtoa. Ehkä kaikkeen tähän löytyy vielä ratkaisu. Vaikka sorrosta vastuussa olevat näyttäisivätkin hyvinvoivilta, kuten Salomo kirjoitti ”Älä kadehdi pahoja ihmisiä, älä tavoittele heidän seuraansa, sillä heillä on mielessään tuhoisat aikeet, heidän puheensa saa aikaan pelkkää pahaa. Viisaudella talo rakennetaan, ymmärrys on sen perustus, tieto ja taito täyttävät sen huoneet kalleuksilla ja kaikella kauniilla” (Sananl. 24:1–4).

Toivoa siis on, kunhan vaalimme oikeita työkaluja.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä ”On musikantti Terhi täällä. On musikantti Terhi täällä. On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!” Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita. Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niid

Totuuden tuolta puolen

Aki Hätinen seurakuntapastori Katsoin joku aika sitten netistä sosiaalipsykologi Amy Cuddyn luennon, jossa hän puhuu kehonkielestä ja voimaposeeraamisesta. Taustoituksena kerrottakoon, että vuonna 2010 Cuddy julkaisi Dana Carneyn ja Andy Yapin kanssa tulokset kokeesta, jossa selvitettiin, kuinka sanattomat vallanilmaisut (avoimet, tilaa vievät asennot) vaikuttavat ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja hormonitasoihin. He väittivät, että voimaan liittyvien kehon asemien ottaminen (voimaposeeraus) vain kahden minuutin ajan lisää testosteronia ja riskinottohalua, vähentää kortisolia ja parantaa suorituskykyä työhaastatteluissa. Tiivistäen "Jos toimit voimakkaasti, alat ajatella voimakkaasti." Muut tutkijat yrittivät toistaa tämän kokeen suuremmalla osallistujaryhmällä ja havaittiin, että voimaposeeraus lisäsi subjektiivisia vallan tunteita, mutta ei vaikuttanut hormoneihin tai todelliseen riskinsietokykyyn, toisin kuin Cuddy antaa näkemälläni videolla ymmärtää. Jäin miettimään

Ensirakkaudesta

  Mikko Salo seurakuntapastori Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan. Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa. Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että en