Siirry pääsisältöön

Kiittäen ja ylistäen

 

Ilari Kinnunen
kirkkoherra

Yllättävän monella liittyy jouluun ahdistavia tuntemuksia. Mieleen kerääntyy kaikenlaisia paineita. Se on ymmärrettävää, koska elämän tavallisten velvoitteiden rinnalle tulee paljon ylimääräistä. Monenlaista pitäisi ehtiä tehdä ja hankkia. Rahat saattavat olla tiukalla. Paineita tulee myös henkiselle puolelle lähtien kysymyksestä, missä vietän jouluni ja keiden kanssa. Jouluna tavoitellaan ihanteita, mutta ne etääntyvät usein tavoittamattomiin. Tunteet nousevat pintaan hyvässä ja pahassa. Hyvää tahtoa periaatteessa on, mutta käytännössä se unohtuu aika herkästi.

Jouluun valmistautumisessa on tapahtunut toisaalta hyvää kehitystä. Arvelen monen helpottuneen siitä oivalluksesta, että kaappeja ei tarvitse siivota, koska emme vietä niissä joulua. Kiirettä ja materialismia vastavirtaan kulkevia ihmisiä on nykyisin yhä enemmän. Aineettomia joululahjojakin arvostetaan.

Jouluhässäkkää on oikeastaan turha kauhistella. Ainoa keino parantaa tilannetta on hidastaa omia askeleita. Voimme myös ottaa asiaksemme vähentää paineita toisiltamme. Konkreettiset muutokset ovat parhaita, koska ne vaikuttavat eniten. Voisitko esimerkiksi päättää, että tänä vuonna sinun ei tarvitse tehdä jotakin tiettyä jouluvalmistelua, minkä olet aina tehnyt. Voisitko ehdottaa samaa muillekin? Uskallatko luottaa, että joulu tulee, vaikka jotakin entisestä jäisi pois? Ne valmistelut, mitkä lopulta teemme, tulevat tehtyä yhtä hyvin hyvällä kuin pahalla mielellä.

Paimenet palasivat Jeesuksen seimeltä kiittäen ja ylistäen, vaikka heidän elämänsä ei ollut muuttunut ulkoisesti entistä paremmaksi. Joulun tärkein asia on se rauha ja ilo, jonka voimme saada vain Vapahtajamme kautta. Jumalan siunaamaa joulua sinulle!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä ”On musikantti Terhi täällä. On musikantti Terhi täällä. On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!” Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita. Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niid

Totuuden tuolta puolen

Aki Hätinen seurakuntapastori Katsoin joku aika sitten netistä sosiaalipsykologi Amy Cuddyn luennon, jossa hän puhuu kehonkielestä ja voimaposeeraamisesta. Taustoituksena kerrottakoon, että vuonna 2010 Cuddy julkaisi Dana Carneyn ja Andy Yapin kanssa tulokset kokeesta, jossa selvitettiin, kuinka sanattomat vallanilmaisut (avoimet, tilaa vievät asennot) vaikuttavat ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja hormonitasoihin. He väittivät, että voimaan liittyvien kehon asemien ottaminen (voimaposeeraus) vain kahden minuutin ajan lisää testosteronia ja riskinottohalua, vähentää kortisolia ja parantaa suorituskykyä työhaastatteluissa. Tiivistäen "Jos toimit voimakkaasti, alat ajatella voimakkaasti." Muut tutkijat yrittivät toistaa tämän kokeen suuremmalla osallistujaryhmällä ja havaittiin, että voimaposeeraus lisäsi subjektiivisia vallan tunteita, mutta ei vaikuttanut hormoneihin tai todelliseen riskinsietokykyyn, toisin kuin Cuddy antaa näkemälläni videolla ymmärtää. Jäin miettimään

Ensirakkaudesta

  Mikko Salo seurakuntapastori Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan. Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa. Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että en