Siirry pääsisältöön

Lahja taivaan tähtien Isältä

 

Heini Kesti
kappalainen

Muistan joulun, jolloin en saanut juuri mitään lahjaksi. Huomasin äidin katselevan, kun pikkusiskoni sai monia paketteja. Yhtäkkiä hän sanoi: ”Nyt taisi joulupukki erehtyä, tämä lahja olikin sinulle”, ja ojensi minulle uudet nukenvaatteet. En muista harmitelleeni lahjojen vähyyttä, mutta äidin toiminta ilahdutti, erityisesti koska nukke, joka vaatteet sai, oli minulle hyvin rakas, olinhan itsekin valmistanut nukelle pienet tossut lahjaksi.

Lahjat voivat olla meille tärkeitä. Muistamme hetken, kun lahjalla on ajateltu juuri minua. Tai hetken, kun saimme antaa jollekin toiselle ilahduttavan lahjan. Jo ensimmäinen joulu oli antamista ja saamista: Maria ja Joosef saivat pojan, paimenet saivat kuulla enkelien laulun ja löytää maailman vapahtajan, tietäjät toivat lahjoja Jeesukselle. Mutta erityisesti koko maailma sai jouluna pelastuksen lahjaksi. Tuon pienen pojan kautta katkennut suhde Taivaan Isään tuli konkreettisesti mahdolliseksi.

Lapset odottavat innoissaan lahjoja ja laativat toivelistoja. He haaveilevat lahjojen tuovan täyttymystä elämäänsä. Jos olet lukenut Victor Hugon kirjan Kurjat, tiedät, miten iloinen köyhä tyttö voi olla uudesta nukestaan. Raamatussa meille kerrotaan, että jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä. Jumala haluaa sinulle hyvää tänä jouluna. Hän haluaa, ettei joulutunnelmasi rikkoutuisi täyttymättömistä toiveista tai saamatta jääneistä lahjoista. Hän haluaa sinulle yksinkertaisesti parasta. Meidän ei tarvitse tyytyä vähempään. Elämä Hänen yhteydessään on lopulta se, mikä meidät tyydyttää. Glamour voi ilahduttaa hetken, mutta todellinen taivaan kirkkaus ei koskaan lopu, koska se tulee tähtien Isältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä ”On musikantti Terhi täällä. On musikantti Terhi täällä. On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!” Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita. Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niid

Totuuden tuolta puolen

Aki Hätinen seurakuntapastori Katsoin joku aika sitten netistä sosiaalipsykologi Amy Cuddyn luennon, jossa hän puhuu kehonkielestä ja voimaposeeraamisesta. Taustoituksena kerrottakoon, että vuonna 2010 Cuddy julkaisi Dana Carneyn ja Andy Yapin kanssa tulokset kokeesta, jossa selvitettiin, kuinka sanattomat vallanilmaisut (avoimet, tilaa vievät asennot) vaikuttavat ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja hormonitasoihin. He väittivät, että voimaan liittyvien kehon asemien ottaminen (voimaposeeraus) vain kahden minuutin ajan lisää testosteronia ja riskinottohalua, vähentää kortisolia ja parantaa suorituskykyä työhaastatteluissa. Tiivistäen "Jos toimit voimakkaasti, alat ajatella voimakkaasti." Muut tutkijat yrittivät toistaa tämän kokeen suuremmalla osallistujaryhmällä ja havaittiin, että voimaposeeraus lisäsi subjektiivisia vallan tunteita, mutta ei vaikuttanut hormoneihin tai todelliseen riskinsietokykyyn, toisin kuin Cuddy antaa näkemälläni videolla ymmärtää. Jäin miettimään

Ensirakkaudesta

  Mikko Salo seurakuntapastori Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan. Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa. Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että en