Äärimmäisyyksien keskellä

Sanna Kierivaara
sairaalapappi

Me puhumme enimmäkseen pohjimmiltaan itsestämme, silloinkin, kun luulemme puhuvamme toisista. Sijoitamme toisiin ihmisiin meille liian vaikeita tai käsittämättömiä tunteita ja kokemuksia. Usein on niin, että mitä kiihtyneemmin puhumme toisista ihmisistä, sitä syvempi on oma tiedostamattomuutemme siitä, mistä itsestämme huomaamattamme koitamme kertoa ja toivomme tulevamme ymmärretyiksi.

Meidän on hyvä puhua toisille ääneen. Toinen ihminen voi toimia meille peilinä. Jos puhuessamme kuuntelemme, saatamme havaita peilaamamme kuvan ja tunnistaa itseämme paremmin. Tätäkin taitoa voimme harjoitella.

Me emme koskaan tunnista ja tiedosta itseämme kokonaan. Toisista puhumattakaan. Tähän rajallisuuteen meidän on tyytyminen. Tiedostamaton vaikuttaa meissä ja saa meidät monet kerrat kummastelemaan omaa ja toisten käytöstä. Tiedostamattamme välttelemme sitä, mitä pelkäämme ja myös sitä, mitä ihailemme, mutta emme voi itsessämme kohdata ja koittaa ottaa haltuun, vaan tietämättämme kätkemme saamamme lahjat.

Mielemme tiedostamaton risteää ’yhteisen kätkeytyvän’ kanssa. Moni meistä kutsuu sitä jumalan eri nimillä. Yhteinen tiedostamaton yhdistää meitä toisiimme ja koko luomakuntaan. Se auttaa meitä löytämään itseämme ja tulemaan tietoisemmaksi.

Ihmettelemme elämässä olevaa kärsimystä ja rakkautta. Kuinka äärimmäiset asiat voivat olla yhtä aikaa olemassa. Helvettiä katsellessa saatamme unohtaa taivaan ja toisinpäin. Taiteilemme äärimmäisyyksien keskellä koittaen nähdä laidasta laitaan keskiväliä unohtamatta. Parhaimmillaan näemme kärsimyksen ja pidämme kiinni rakkaudesta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista