Siirry pääsisältöön

Taistelu hyvän puolesta

 

Markku Kukkonen
johtava diakoni

Taistelu hyvän ja pahan välillä on tuttu teema elämässä ja se näkyy monien kirjojen ja elokuvien perusteemana. Yksi esimerkki löytyy J.R.R.Tolkienin fantasiaromaanista ”Taru sormusten herrasta”, josta tehdyt elokuvat ovat tulleet hyvin tunnetuiksi. Kirjassa pahan valta alkaa hiljalleen levitä Mordorin valtakunnasta. Elämä alkaa pikkuhiljaa näivettyä ja kuolla, pelko leviää.  Aluksi pieni joukko haltija Gandalfin johdolla aloittaa taistelun pahaa vastaan. Tarinan sankariksi nousee yllättäen pieni hobitti, puolituinen Frodo, joka neuvokkuudellaan, sitkeydellään ja uskollisuudellaan vie tärkeän pelastustehtävänsä loppuun ja hyvä voittaa pahan. Kirjassa on onnellinen loppu.

Viime sunnuntaina käynnistyi jälleen kirkon diakoninen suurkeräys, Yhteisvastuukeräys, joka muistuttaa meitä taistelusta hyvän puolesta. YV-keräys pyrkii puolustamaan niitä, joiden ääni ei kuulu tai jotka ovat liian heikkoja puolustamaan itseään. Keräyksellä pyritään saamaan aikaan konkreettista hyvää. Se haastaa tekemään hyviä tekoja, antamaan omastamme toisen hyväksi. Äiti Teresan mukaan kärsimys maailmassa on lisääntymässä. Maailmassa on tavallisen leivän nälkää, mutta myös nälkää, joka on rakkauden, ystävällisyyden ja huomaavaisuuden kaipuuta. Pahaa voidaan estää tekemällä hyvää.

Vapahtajamme Jeesus näytti mallia omalla esimerkillään ja kehotti puheissaan rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä, taistelemaan hyvän puolesta. Pyhä henki on luonamme innoittamassa ja vahvistamassa meitä rakkauteen ja hyviin tekoihin.

”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miika 6:8)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall