Siirry pääsisältöön

Sellaisena kuin…


 Aki Hätinen, seurakuntapastori

Löysin joku aika sitten Rovaniemen kirjastosta Louis Mallen ohjaaman elokuvan Lacombe Lucien, vuodelta 1974. Kiitos kirjaston henkilökunnalle suosituksesta! Elokuvan päähenkilö Lucien on 17-vuotias poika, miehitetyssä Ranskassa toisen maailmansodan aikoihin. Lucien haluaa liittyä Ranskan vastarintaliikkeeseen taistellakseen maanmiestensä rinnalla natseja vastaan, mutta vastarintaliike torjuu hänet iän takia. Lucien päätyy Gestapon palvelukseen kavaltamaan omia maanmiehiään, ajattelematta asian kääntöpuolta. Lucienin rakastuttua juutalaistyttöön, asiat alkavat näyttäytyä uudessa valossa. Elokuva oli ensimmäinen, joka kertoi niistä ranskan kansalaisista, jotka valitsivat sotavuosina Natsi-Saksan puolen. Miksi Ranskan hallitus teki yhteistyötä saksalaisten kanssa miehityksen aikana? Miksi jotkut rankalaiset kohdistivat järjestäytynyttä terroria omia kansalaisiaan vastaan miehittäjien rinnalla? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaisia vastauksia.

Elokuva esittelee nuoren Lucienin, joka kaipaa hyväksyntää. Kun hän ei saa sitä maanmiehiltään, hän joutuu hyväksikäytetyksi. Hyväksyntä on perustarve, jonka kautta ihminen peilaa omaa minäkuvaansa. Hyväksynnän hakeminen muuttuu ongelmaksi, jos se vie itsetuntoa nakertavaan riippuvuussuhteeseen, joka tekee alttiiksi manipulaatiolle.

On kaksi, jotka voivat auttaa kielteisten riippuvuussuhteiden kierteessä. Ensimmäinen on keskittyminen itseensä, omaan ajatteluunsa ja tavoitteisiinsa. Ja toinen on kääntyminen Vapahtajamme puoleen. Hän ei vaadi mitään, vaan rohkaisee luottamaan sellaiseen rakkauteen, joka on ehdotonta. Tuo rakkaus konkretisoitui, sovitustyönä ristinpuulla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall