![]() |
Susanna Karila, viestinnän asiantuntija |
Lapsen usko ja äidin opettama iltarukous on kantanut minua tähän päivään saakka. Vaikkakin toki nuoruuden kuohuissa lapsuuden opit vähän välillä haalistuivatkin mielestä. Aikuisiällä taas kiinnostuin elämän suurista kysymyksistä ja tulin tietoiseksi elämän rajallisuudesta.
Me emme ole täällä loputtomiin ja siksi onkin tärkeää, miten
vietämme sen matkan ja kuka toimii matkamme oppaana. Paras matkaopas elämässämme on
tietenkin Jeesus. Hän luo meihin uskoa vaikeuksien keskellä, antaa
meille toivoa tulevasta ja opettaa rakastamaan lähimmäistään.
Jeesus toimi myös edesmenneen isoisäni oppaana hänen
elämänsä loppuun asti. Papallani oli ajatus siitä, ettei kaikki pääty kuolemaan.
Häntä ei pelottanut siirtyä ajasta iäisyyteen, koska ajatteli kaikkien
rakkaiden olevan häntä vastassa hetken koittaessa. Hänen kauniit ajatuksensa
lämmittävät vieläkin mieltäni.
Toki meistä kukaan ei voi täysin tietää miten asiat etenevät
kuoleman jälkeen. Voimme kuitenkin lohduttautua meille annettuun lupaukseen
elämästä taivaassa Jeesuksen kanssa. Iankaikkinen elämä on päämäärä, jota kohti
yritämme pyrkiä hyvän matkaoppaan turvin.
”Kiitos taivaallinen Isä siitä, että kuljet kanssamme
koko elämänkaaremme ajan. Ohjaa meitä viisaudellasi ja johdata meitä tahtosi
mukaan, jotta pääsemme sinun luoksesi taivaan kotiin.”
Kommentit
Lähetä kommentti