Siirry pääsisältöön

Elämä – epilogi


 Aki Hätinen, seurakuntapastori

Katsoin joku aika sitten elokuvan Oppenheimer, joka kertoo atomipommin keksijän J. Robert Oppenheimerin tarinan. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 2:n maailmansodan loppupuolelle, jolloin Oppenheimer kehittelee atomipommia työtovereidensa kanssa. Hänen keksintöään sittemmin käytettiin Hiroshimassa. Oppenheimer onkin jälkeenpäin myöntänyt keksintönsä katastrofaaliset seuraukset.

Mutta palataan elokuvien maailmasta nykyaikaan ja virheiden myöntämiseen. Virheitä tekevät tiedemiesten ohella tavalliset kaduntallaajat. Niitä vain on paitsi hankala myöntää, niiden tekemistä pelätään. Mieleeni hiipii pari syytä miksi virheitä ei kannata liikaa pelätä ja miksi virheiden myöntäminen kannattaa. Teoillamme on aina seurauksia. Näistä seurauksista on mahdollista ottaa opiksi, niistä voi oppia jotain itsestään ja niistä voi kehittyä ihmisenä. Virheistään voi havahtua omaan kuolevaisuuteensa ja oppia antamaan anteeksi. Virheistä saa myös suhteellisuudentajua: millä asioilla on oikeastaan merkitystä ja mitkä ovat toisarvoisia elämässämme. Erheiden kautta ihminen voi saavuttaa onnellisuuden. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu. Virheiden käsittely opettaa myös sietämään epävarmuutta, joka on osa elämää. Hyväksymmepä tämän ajatuksen tai emme.

Monet virheistä niin henkilökohtaisessa elämässä, työelämässä kuin ihmissuhteissa on korjattavissa. Yhtä virhettä on kuitenkin hankalampi korjata: elämänsä ehtoopuolella sen havahtumiseen, että ei ole uskaltanut elää, koska virheiden tekeminen on pelottanut liikaa. Meille on annettu elettäväksi myös tämä maanpäällinen vaellus, joten iloitkaamme siitäkin ennen yli rajan johtavalle pitkospuulle.


Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Sota, synti ja Kristus

  Jan Pohjonen seurakunta- ja oppilaitospastori Kohta vuoden kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on ollut kaikille sitä seuranneille järkytys. Sotakentillä ihmisessä pääsevät valloilleen ne ihmisyyden pimeimmät puolet, joiden olemassaolon olemme halunneet unohtaa. Vaikka nykyihminen kyllä viihtyy väkivaltaviihteen parissa, haluaa hän kyetä vaihtamaan kanavaa, kun pelottaa liikaa. Oikean sodan ja kärsimyksen kanssa tämä ei kuitenkaan onnistu. Sodan kauheudet eivät jää järkyttävyydestään huolimatta kristinuskon kielen tavoittamattomiin. Viha ja viattomiin kohdistuva väkivalta on syntiä, rikos Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Syy pahan taustalla taas on lankeaminen syntiin, mikä on särkenyt yhteytemme niin Jumalaan, lähimmäiseen kuin itseemme. Rovaniemen kirkon fresko on maalattu meille varoitukseksi siitä syntisyydestä, joka ihmiskuntaa vaivaa. Vaikka freskoon ei ole maalattu kivääreitä tai tankkeja, freskon oikeassa laidassa ihmisen sisäinen pahuus on saanut ihmiskunnan kääntymään itseä
Lähetä kommentti
Lue lisää »