Siirry pääsisältöön

Sielun lamppu


 Antti Kilpi, seurakuntapastori

Palatessaan kerran takaisin, Jeesus kutsuu meitä Taivaan iloiseen juhlaan, hetkenä, jota emme tiedä. Siksi Jeesus kehottaa meitä valvomaan, ettei tuo hetki menisi meiltä ohi. Jeesus vertaa itseään sulhaseen, jota morsiusneitojen tulisi olla lamppuineen vastassa. Puolet neidoista varaavat mukaansa lisäöljyä, toiset eivät. Sulhasen vihdoin saapuessa, toisten lamput sammuvat ja toisten lamput ovat kunnossa. Jälkimmäiset pääsevät hääjuhlaan, nuo toiset eivät, koska myöhästyivät.

Paljon sinun lampussasi on öljyä jäljellä, onko sinulla öljyä varastossasi? Valvotko öitäsi? Miltä valvominen tuntuu? Kärsin aikoinaan unihäiriöistä. Saatoin maata sängyssäni hereillä tuntitolkulla, nukuin ehkä yhden yön viikossa kuin tukki, koska olin muuten jo niin poikki. Oletko sinä kokenut samaa? Oma sydänlanka on jo niin lyhyt, ettei se enää yllä astiaan koskettamaan öljyn pintaa. Toisaalta öljykin on loppu. Silloin me tarvitsemme ymmärrystä, lääkettä, hoivaa, lepoa. Kuuntelevaa korvaa, niin ihmisen kuin Jumalankin auttavaa kättä.

Ajattelen Jeesuksen sanoja. Voiko taivaasta myöhästyä, putoanko silloin jonkinlaiseen välitilaan, jossa en oikein tiedä missä olen, ja mitä odotan? Kuitenkin Jeesus näkee meidän tekojemme taakse, hän tietää asenteemme ja ajatuksemme. Hänelle ei tarvitse selitellä asioiden taustoja, vaikka lamppu olisi jo sammunutkin. Hän tietää jo. Sen takia valveillaolon tarkoitus ei ole olla ihmistä kuluttavaa tai riuduttavaa.

Meidän ei tarvitse hätäillä tai ahdistua. Me saamme vain uskaltaa luottaa hiljaisella uskolla, että Jeesus Kristus on Jumala, joka tietää myös, mitä on olla ihminen. Sanoisiko Hän meille kaikille, elämämme keskellä: Nuku, hyvä ystäväni, rauhassa, lepää yösi. Sinä olet minulle rakas. Minä huomaan sinun sielusi öljylampun. Minä tunnen sinut. Luota minuun.

Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Sota, synti ja Kristus

  Jan Pohjonen seurakunta- ja oppilaitospastori Kohta vuoden kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on ollut kaikille sitä seuranneille järkytys. Sotakentillä ihmisessä pääsevät valloilleen ne ihmisyyden pimeimmät puolet, joiden olemassaolon olemme halunneet unohtaa. Vaikka nykyihminen kyllä viihtyy väkivaltaviihteen parissa, haluaa hän kyetä vaihtamaan kanavaa, kun pelottaa liikaa. Oikean sodan ja kärsimyksen kanssa tämä ei kuitenkaan onnistu. Sodan kauheudet eivät jää järkyttävyydestään huolimatta kristinuskon kielen tavoittamattomiin. Viha ja viattomiin kohdistuva väkivalta on syntiä, rikos Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Syy pahan taustalla taas on lankeaminen syntiin, mikä on särkenyt yhteytemme niin Jumalaan, lähimmäiseen kuin itseemme. Rovaniemen kirkon fresko on maalattu meille varoitukseksi siitä syntisyydestä, joka ihmiskuntaa vaivaa. Vaikka freskoon ei ole maalattu kivääreitä tai tankkeja, freskon oikeassa laidassa ihmisen sisäinen pahuus on saanut ihmiskunnan kääntymään itseä
Lähetä kommentti
Lue lisää »