Siirry pääsisältöön

Tekstit

Maksaako rakkaus, korkojen kera?

  Noora Hietanen, viestintäpäällikkö ”Suru on rakkauden hinta”, ystäväni muistotilaisuudessa sanottiin. Onko kuolinhetki eräpäivä? Runsaasti rakkaudesta kertova teos on noin 2000 vuotta vanha: ”Usko, toivo ja rakkaus - suurin niistä on rakkaus.” 1 Miksi rakastaa tai ottaa rakkautta vastaan, jos se tulee liian kalliiksi? ”Viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset.” 2 Miten maksuhäiriöisille käy rakkauslaskun langetessa? ”Älkää olko kenellekään velkaa muuta kuin vastavuoroista rakkautta - - - - kaikki muutkin käskyt ja kiellot voi kiteyttää näihin sanoihin: Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.” 3 Onko ”rakkauden hinta nimensä veroinen”? 4 ”Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään - turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa.” 5 Yksinäisyys on nyky-yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään.” 6 Päättyykö rakkaus aina suruun? ”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela.” 7
Uusimmat tekstit

Elämän projektit

Yhteisen seurakuntatyön kappalainen  Heini Kesti Rakennusprojektin alussa oltiin uuden edessä ja yllätyksiäkin tuli: löytyi vesisuoni, josta myöhemmin oli hyötyä, mutta perustusvaiheessa öisinkin piti tarkkailla tyhjennyspumppuja. Tehtiin kustannuslaskelmia. Suomalaisella sisulla tuokin elämänvaihe kestettiin. Sinulla voi elämässäsi olla eri projekteja: ura, vaaliehdokkuus, luottamustoimia, lapsia, eläimiä, harrastuksia, opiskelua, oman elämän rakentamista. Jeesuskin puhui projekteista: ”Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, niin kai hän ensin istuutuu arvioimaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi”. Oikeastaan elämässämme aina rakennamme jotain: joko elämäämme, ihmissuhteitamme tai jotain muuta. Monet projektit lepäävät jonkun kannattajan varassa. Kun hän ei jaksa enää, rakennelma voi sortua. Raamattu kertoo perustasta ja rakennelmasta: vain Jeesus on kestävä perusta, muut perustukset horjuvat. Mutta perustuksen lisäksi meille kerrotaan, että kerran

Kiusaus, himo, synti

Vt. aluekappalainen Ilmo Liimatta ”Mikä on sian lempirukous? Äläkä saata meitä kiusaukseen!” Näin kuuluu vanha koululaisvitsi. Kiusaus tuokin mieleen erilaiset maittavat ruuat, mutta kiusauksella on myös uskonnollinen, moraalinen, merkitys. ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa”, kirjoittaa apostoli Jaakob. Himo tehdä pahaa ja väärin ei tule meidän ulkopuoleltamme, vaan se on jokaisen meidän sisällä. Pahuutta ei voi ulkoistaa muihin ihmisiin, noihin tuolla, vaan se löytyy jokaisen sisältä. Kenen himona on tölväistä loukkaavaa ystävästään, kuka himoitsee rahaa jättäen muun sivuun, kuka valtaa ja asemaa? Kuka himoitsee olla oikeassa, olla viisain? Jokaista kiusaa hänen oma himonsa. Himo ei ole vain tavallista halua, vaan se on suurempaa. Se jättää muut tarpeet allensa. Näin paastonaikana kehotus on kääntää katse itseemme: Mikä oma himoni tulee minun ja Jumalan väliin, minun ja toisten ihmisten väliin, jopa oman itseni esteeksi? Mikä on sellaista, jonka voisin jättää pois, missä voisin tehdä

Katumuksen ABC

  Sairaalapastori Susanna Sirviö Tuhkakeskiviikko. Siitä alkaa paastonaika, suuri paasto, joka kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. Kirkossamme on perinteenä viettää iltakirkkoa tuhkakeskiviikkona. Siellä ihminen voi tulla papin luo hakemaan tuhkaristin otsaansa merkkinä katumuksesta ja parannuksesta. Katumus. Tuntuu pahalta tai vaivaa mieltä jokin asia, jonka on tehnyt, sanonut tai ajatellut. Sen toivoisi saavansa tekemättömäksi tai tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi. Kristillisessä perinteessä kaduttavista asioista on usein puhuttu syntinä. Synti on jotain, joka vie ihmistä kauemmaksi Jumalasta, rikkoo vastoin Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseä. Synti ei kuitenkaan ole ihmisen yksittäisiä tekoja, vaan paremminkin asenne suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja itseensä. Syyllisyys. Liittyy niihin asioihin, joissa kokee tehneensä väärin tai jättänyt tekemättä oikein. Syyllisyys voi helpottua, kun myöntää tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja saa anteeksi. Joskus syyllisyyden tuntees

Sota, synti ja Kristus

  Jan Pohjonen seurakunta- ja oppilaitospastori Kohta vuoden kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on ollut kaikille sitä seuranneille järkytys. Sotakentillä ihmisessä pääsevät valloilleen ne ihmisyyden pimeimmät puolet, joiden olemassaolon olemme halunneet unohtaa. Vaikka nykyihminen kyllä viihtyy väkivaltaviihteen parissa, haluaa hän kyetä vaihtamaan kanavaa, kun pelottaa liikaa. Oikean sodan ja kärsimyksen kanssa tämä ei kuitenkaan onnistu. Sodan kauheudet eivät jää järkyttävyydestään huolimatta kristinuskon kielen tavoittamattomiin. Viha ja viattomiin kohdistuva väkivalta on syntiä, rikos Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Syy pahan taustalla taas on lankeaminen syntiin, mikä on särkenyt yhteytemme niin Jumalaan, lähimmäiseen kuin itseemme. Rovaniemen kirkon fresko on maalattu meille varoitukseksi siitä syntisyydestä, joka ihmiskuntaa vaivaa. Vaikka freskoon ei ole maalattu kivääreitä tai tankkeja, freskon oikeassa laidassa ihmisen sisäinen pahuus on saanut ihmiskunnan kääntymään itseä

Taistelu hyvän puolesta

  Markku Kukkonen johtava diakoni Taistelu hyvän ja pahan välillä on tuttu teema elämässä ja se näkyy monien kirjojen ja elokuvien perusteemana. Yksi esimerkki löytyy J.R.R.Tolkienin fantasiaromaanista ”Taru sormusten herrasta”, josta tehdyt elokuvat ovat tulleet hyvin tunnetuiksi. Kirjassa pahan valta alkaa hiljalleen levitä Mordorin valtakunnasta. Elämä alkaa pikkuhiljaa näivettyä ja kuolla, pelko leviää.  Aluksi pieni joukko haltija Gandalfin johdolla aloittaa taistelun pahaa vastaan. Tarinan sankariksi nousee yllättäen pieni hobitti, puolituinen Frodo, joka neuvokkuudellaan, sitkeydellään ja uskollisuudellaan vie tärkeän pelastustehtävänsä loppuun ja hyvä voittaa pahan. Kirjassa on onnellinen loppu. Viime sunnuntaina käynnistyi jälleen kirkon diakoninen suurkeräys, Yhteisvastuukeräys, joka muistuttaa meitä taistelusta hyvän puolesta. YV-keräys pyrkii puolustamaan niitä, joiden ääni ei kuulu tai jotka ovat liian heikkoja puolustamaan itseään. Keräyksellä pyritään saamaan aikaan ko

Äärimmäisyyksien keskellä

  Sanna Kierivaara sairaalapappi Me puhumme enimmäkseen pohjimmiltaan itsestämme, silloinkin, kun luulemme puhuvamme toisista. Sijoitamme toisiin ihmisiin meille liian vaikeita tai käsittämättömiä tunteita ja kokemuksia. Usein on niin, että mitä kiihtyneemmin puhumme toisista ihmisistä, sitä syvempi on oma tiedostamattomuutemme siitä, mistä itsestämme huomaamattamme koitamme kertoa ja toivomme tulevamme ymmärretyiksi.   Meidän on hyvä puhua toisille ääneen. Toinen ihminen voi toimia meille peilinä. Jos puhuessamme kuuntelemme, saatamme havaita peilaamamme kuvan ja tunnistaa itseämme paremmin. Tätäkin taitoa voimme harjoitella.   Me emme koskaan tunnista ja tiedosta itseämme kokonaan. Toisista puhumattakaan. Tähän rajallisuuteen meidän on tyytyminen. Tiedostamaton vaikuttaa meissä ja saa meidät monet kerrat kummastelemaan omaa ja toisten käytöstä. Tiedostamattamme välttelemme sitä, mitä pelkäämme ja myös sitä, mitä ihailemme, mutta emme voi itsessämme kohdata ja koittaa ottaa haltuu