Siirry pääsisältöön

Tekstit

Surullinen vai iloinen?

  Lauri Telkki kesäteologi Pari viikkoa sitten istuin pappani hautajaisissa. Vieressä istui kahdeksanvuotias pikkuveli, jolle pitkään paikoillaan pysyminen on tuskallisen vaikeaa. Kosketus kuitenkin auttaa keskittymään: silitin pikkuveljen tukkaa, ja välillä kuiskuteltiin niitä näitä. Yleensä pikkuveikalla riittää asiaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta nyt pörröpää oli vaisun ja vaikean oloinen. Kysyin, mikä olo. Pikkuveli mutristi kasvot pohdiskelevalle ilmeelle, ja kuiskasi sitten: oon surullinen, että pappa kuoli. Ja iloinen, että se pääs taivaaseen. Ja nyt en oikein tiedä, pitäiskö olla surullinen vai iloinen. Vastasin, että voi aivan hyvin olla iloinen ja surullinen yhtä aikaa. Veljen sanat jäivät kuitenkin mietityttämään. Pikkuihminen oli huomannut erään elämän perusongelman: kaikki on haurasta ja katoavaa, ja siksi rakkaus voi satuttaa. Rakkautta hapuillessa vastaan tulee aina inhimillisen elämän rajallisuus ja sirpaleisuus, ja siksi toiseen ihmiseen ankkuroituessaankin kai
Uusimmat tekstit

Pieni kirjoitus ihmisarvosta

Aki Hätinen seurakuntapastori  Olen seurannut muutamia julkisia keskusteluja eri yhteyksissä, joissa mainitaan sana ”ihmisarvo”. Riippumatta valtioiden, kulttuurien, uskontojen ja ajattelutapojen luomista eroavaisuuksistamme, ihmisiä yhdistää tahtotila siitä, että ihmisarvomme tunnustetaan. Mutta miten ihmisarvo määriteltäisiin kaikessa lyhykäisyydessään?  Ihmisarvosta on annettu erilaisia määritelmiä. Joidenkin mukaan ihmisarvo on löydös, joka ei ole riippuvainen arvostuksistamme tai moraalikäsityksistämme. Toiset näkevät ihmisarvon jonakin, joka saattaa muuttua, kehittyä tai jopa kadota tyystin. Tuttua hirmuhallinnon, ikeen alla eläville kansoille. Lääketieteellisen etiikan professori Veikko Launis esittelee kirjassaan Ihmisarvo (2018), kolme ihmisarvon filosofista peruskysymystä: 1) Mihin ihmisarvo perustuu, 2) Mitä ihmisarvo merkitsee ja 3) Mitä ihmisarvosta seuraa? Mietin kysymyksiä (sattuneesta syystä) kristillisestä ihmiskäsityksestä käsin. Jumalan sanasta löydämme Pienoisevanke

Iankaikkinen elämä

Atte Erkkilä kesämuusikko Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?" Joh. 11:25-26    Monelle meistä hautajaiset ovat tuttu tilaisuus. Kuolema on meidän ihmisten maanpäällisen elämän päätös. Kuolema tuli maailmaan, kun ihminen lankesi syntiin, eli rikkoi Jumalaa vastaan. Syntiinlankeemuksen seurauksista voimme lukea päivittäin. Niitä ovat muun muassa sota ja kärsimys. Siispä me kaikki tulemme kuolemaan elämämme lopussa. Jeesus tuli kuitenkin tuomaan toivon surun keskelle ja kääntämään ihmisten katseet kuolemasta elämään. Jeesus voitti ristillä synnin, kuoleman ja paholaisen vallan.   Mitä Jeesus tarkoitti sanoillaan, ettei yksikään, joka elää ja uskoo häneen, ikinä kuole? Jeesus puhuu siitä iankaikkisesta elämästä, jonka jokainen voi saada omakseen uskomalla Jeesukseen syntiemme sovittajana. Uskossa Jeesukseen kuolema ei ole loppu. Raamatussa maanpäällistä elä

Onko sinulle usko yksityisasia?

Pyry Puurunen kesäteologi Noin kolmesataa vuotta – lähinnä valistuksen takia – länsimaissa usko on nähty yksityisasiana. Useimmille on yhdentekevää, mihin kukin uskoo, kunhan pitää suunsa kiinni. Uskonasiat ovat yksityisiä, eikä kellään muulla ole oikeutta sekaantua niihin. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan johda hyvään lopputulokseen. Aatteilla ja maailmankuvalla on seuraukset. Ja ne vaikuttavat muihinkin kuin minuun. Siksi sekä minun että muiden maailmankatsomuksella on väliä. Kaikki, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, on sen jäsenten maailmankuvan tulosta. Jokainen valinta, jonka teemme tai jätämme tekemättä, nousee maailmankuvastamme. Valistusfilosofi Voltaire sanoi, että jokaisen järjen ja kunnian miehen tulee suhtautua kristillisyyteen kauhulla. Hän halusi pohjata arvonsa antiikin filosofiaan ja omaan järkeensä. Hän ei halunnut nähdä mitään yhteyttä omien arvojensa ja kristinuskon välillä. Mutta Voltaire oli myötätuntoinen mies, joka välitti paljon heikoista ja sorretuista. Samaa välit

Rakastamisen vaikeus

Vuokko Loikkanen kesätelologi  Siihen tarvitaan rohkeutta ja uskaliaisuutta. Meidät on kutsuttu rakastamaan toisiamme, ei tuomitsemaan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." (Matt. 7:1). Tuomitsemisen vastakohta on hyväksyntä ja rakkaus. Jeesus käskee meitä rakastamaan toisiamme kuten hän on rakastanut meitä.  Joskus on vaikea ymmärtää erilaisia ihmisiä, eikä kaikkia voikaan ymmärtää yhtä hyvin kuin heitä, joiden kanssa on enemmän yhteistä. Ymmärtäminen ei ole kuitenkaan ehto hyväksynnälle ja rakkaudelle. Miten se voisikaan olla, kun rakkauden täytyy tulla ennen tuomitsemista?  Jotta voimme antaa, meillä tulee ensin itsellämme olla jotain mistä ammentaa. Jotta voimme hyväksyä lähimmäisemme, tulee meidän ensin hyväksyä itsemme. Jotta voimme rakastaa muita, tulee meidän ensin kokea olevamme itse rakastettuja. Jumala on ensin rakastanut meitä, Hänestä on rakkautemme lähtöisin. Osoittamalla rakkautta toisille, voimme viedä eteenpäin Hänen rakkauttaan. Rakkaudellisessa kohtel

Uskomme ydin

  Hanna Ojuva kesäteologi Taannoin minulta kysyttiin eri kristillisten kirkkokuntien eroa. Vastaus meinasi tulla suustani ennen kuin ajatukseni sai edes kysymyksestä kunnolla kiinni. Olin alkamassa luettelemaan eroavaisuuksia oppi-kysymyksissä, sakramenttien valinnoissa ja jumalanpalvelusmenoissa. Varmasti useilla meistä onkin sellainen ajatus, että oma kirkkomme on näissä asioissa ehdottoman oikeassa. Uskomme ydin kiteytyy kuitenkin yhteen henkilöön, Jeesukseen Kristukseen, jonka sovitustyö on mittaamattoman arvokas. Onhan uuden liiton myötä käynyt toteen, että pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Jos siis olemme tästä asiasta yhtä mieltä, mikä voisi olla syynä pitää toista itseä vähempänä? Emme myöskään voi sanoa varmaksi kenenkään henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan, sillä vain Hän yksin näkee sydämemme luonnon. Mitä sen sijaan voimme seurakuntina näyttää ovat ne tavat, joilla haluamme tätä henkilökohtaista uskoamme harjoittaa toisten ihmisten kanssa

Isä, Poika ja Pyhä Henki

Hellevi Estama kesäteologi Katsoessamme kelloa, ymmärrämme sen merkitsevän aikaa. Näemme kellotaulun takana merkityksen, jota viisarit symboloivat. Samalla tavalla katsoessamme ristiä näemme siinä suuremman merkityksen; Jeesuksen, elävän Jumalan. Näemme ristillä synnit, jotka saimme anteeksi, puhtaimman rakkauden ja pelastuksen, jota emme ansainneet, mutta saimme silti.  Poika, kolminaisuuden osana, pelastajana, on helpoin kohdata, koska Hänet voi kuvitella ristille. Kolminaisuuden Isä, kaikkeuden Luoja, on helppo kuvitella koska näemme kaiken mitä Hän on luonut. Pyhää Henkeä emme näe, mutta Hän on kolminaisuudesta yhtä tärkeä osa kuin Isä ja Poika. Pyhä Henki vaikuttaa elämäämme ja antaa meille voimaa uskoa vaikka emme näe. Usko on ennen kaikkea luottamusta siihen mitä emme voi nähdä tai järjellä selittää. Usko on lahja Jumalalta.   Kun ystäväni ei ollut vielä uskossa, hänen oli vaikea ymmärtää yhtä Jumalaa ja kolminaisuutta. Vastasin hänelle:  Kun katson kelloa ymmärrän sen merkitse