Siirry pääsisältöön

Tekstit

Muistin aikana

  Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan pastori, Elina Rask-Litendahl ”Kiitos muistamisesta.” ”Olen muistanut sinua.” Eikö tunnukin hyvältä, kun joku muistaa synttärisi? Tai kun ystävä kertoo ajatelleensa sinua tai rukoilleensa puolestasi? Se, jota muistetaan, on tärkeä. Jotta muistijälki syntyy, täytyy jonkin asian tai ihmisen koskettaa sydäntämme. Tämä edellyttää aitoa kohtaamista. Etäkonferenssi saattaa olla laadukas ja puhelimen selaaminen kiintoisaa, mutta paremmin muistamme niitä asioita, jotka olemme saaneet kokea usealla aistilla, paikan päällä, kasvoista kasvoihin. Ellei sitten kyse ole järkyttävästä uutisesta, joka iskee meihin luita ja ytimiä myöten, muodostaen polttomerkin kaltaisen muistijäljen.   Muisti ja muistot ovat oleellinen osa persoonallisuuttamme. Jokainen, joka on elänyt tai elää muistisairaan kanssa, kokee tämän kipeästi. On vaikeaa olla ”me”, kun yhteiset muistot eivät enää yhdistä. Juuri siksi on niin tärkeää olla läsnä silloin, kun pystyy olemaan. Siihen kuulu
Uusimmat tekstit

Hän pitää sinusta huolen

Kanttori Tarja Alakörkkö-Perkkiö Aloitan aamuni kahvikupillisella ja selaan samalla nettilehden. Viimeisten vuosien monet ikävät uutiset ovat nopeuttaneet lehden selailua. Huomaan tuntevani väsymystä ikäviin uutisiin, tunnen tarvetta selata uutissivut pikavauhdilla lukematta juttuja tarkemmin. Seuraavaksi käteni poimii kuin automaationa kännykän ja avaan facebookin tai instagramin. Selaan sen kummemmin lukematta tuttavien päivityksiä heidän elämästään. Pian tunnen samaa ähkyä mitä tunnen uutisia selaillessani. Ihmiset päivittävät, minäkin, sosiaaliseen mediaan omasta tehokkuudestaan ja saavutuksistaan työssään, opiskeluissaan ja harrastuksissaan. Kiireen ihannointi iskee heti aamulla. Paljon puhutaan yhä nuorempien mielenterveysongelmista. On työ- ja koulu-uupumusta, masennusta, yksinäisyyttä. Ihmiset vertailevat instagram-seuraajien määrää tai snapchatin kaverilistaa. Nämä ovat usein kuin ihmisyyden mittareita. Samaan aikaan täytyy olla some-aktiivinen ja suoriutua työstä tai koulusta

Toisenlaista paastoa odottaen

Kanttori Joona Saraste Itsekieltäymys koetaan narsistisessa ajassamme varsin nihkeänä avauksena. Mutta mitä onkaan Jesajan tarkoittama toisenlainen paasto, itsekieltäymys, joka lupaa ilon ja hyvinvoinnin? Mitä siitä opetti Jeesus, rakkauden ammattilainen ja mitä sanoo kristinusko, rakkauden yliopisto? Rakkaus on rajoja. Rajattomalle toiminnalle tarvitaan toisinaan paljon rajanvetoa ja rajoituksia, enkä tarkoita tällä ainoastaan käynnissä olevia sotia. Sota meissä itsessämme on yhtä ajankohtainen ja siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen taistelujen hedelmistä pääsemme nauttimaan jo nyt. Rajatko siis tuovat  ilon ja onnen? Jatkuvan kasvun ideologia on ihastuttava harha. Se lupaa, mutta ei anna. On ekologista sivistystä ja omantunnon kysymys, että myönnämme tosiasiat, kuten kasvun rajat. Suostunko tarkentamaan katsettani ja myöntämään, että kenties minunkin elintapani vaativat muutosta? Paasto kääntää jatkuvan kasvun koskemaan meitä itseämme. Kun tapamme ovat elonkehän hyvinvoinnin ka

Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni = ARMO

  Viestintäpäällikkö Noora Hietanen Opin otsikon sanajonon, alkukirjaimista muodostuvan sanan sekä sen merkityksiä rippileirillä viime vuosituhannella. Silloin syksyllä syntyneet eivät päässeet alkuvuoden, esimeriksi hiihtoloman ripareille. Edelleen pohjoisessa noin 9 kymmenestä rippi-ikäisestä käy rippikoulun. On monta aikuistakin, jotka haluaisivat jatko- tai uusintariparille.  ”Armollisia, anteeksiantavaisia…” Omaksuisimmeko riparilla: 1) Jumalan pelastuksesta eli Jeesuksen ristinkuolemasta ja sovintoverestä tulevasta armahduksesta? 2) Hyväksyvää suhtautumista toiseen, kun hän on tehnyt väärin vai vain virheiden katsomista sormien läpi sanomatta sanaakaan? 3) Syntien anteeksipyyntöä ja -antoa suhteissa toisiin; kristittyjen kesken kumpuavan rakastavan asenteen ja suhtautumisen ihmisiin? ”ystävällisiä, hyväsydämisiä…” Lähtisin heti hiihto- tai mutkamäkiriparille vaikkapa nyt helmikuussa, jonka nimi tulee oksilla olevista jäähelmistä suojasään jälkeen pakkasella. Ripari katkoisi mukav

Jumalan armoa ei ansaita

 Anitta Uusikartano, vt seurakuntapastori:  Yhteiskuntamme on suorituskeskeinen. Jo lapsikin saa koulussa arvosanoja sen mukaan, miten hyvin on tehtävänsä tehnyt. Aikuisten työelämään puolestaan kuuluvat erilaiset arvioinnit ja suorituslisät. Toisia ne kannustavat eteenpäin, toiset uupuvat sen ajatuksen äärellä, että pitäisi suoriutua vieläkin paremmin. Kaikki kuitenkin oppivat odottamaan sitä, että hyvin tehtyä työtä seuraa jonkinlainen palkinto. Tämän viikon evankeliumitekstissä (Luuk 17: 7-10) Jeesuskin kannustaa ihmisiä tekemään työnsä hyvin, mutta hän opettaa, että emme saisi odottaa siitä kiitosta tai kehuja. Jeesus varoittaa samalla myös ylpeilyn ja pöyhkeilyn kiusauksista. Hän muistuttaa, että hänen seuraajiensa tulee palvella nöyrällä mielellä ja tehdä se, minkä kukin on velvollinen tekemään. Pohjimmiltaan tämä evankeliumiteksti ei kuitenkaan kuvaa työntekoa, vaan ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Jumalan edessä ihmisen teot näyttäytyvät lopulta pieninä ja mitättöminä.

Tapansa mukaan

Seurakuntapastori Mikko Estama Viime sunnuntain evankeliumissa (Luuk. 4: 16-21) kerrotaan, kuinka Jeesus meni sapattina synagogaan ”tapansa mukaan”. Jeesukselle kirkossakäynti oli siis tapa, jonka hän oli varmaankin oppinut jo vanhemmiltaan ja joka edusti hänen suvussaan ja kansassaan pitkää perinnettä. Suomalaisetkin käyvät usein kirkossa ”tapansa mukaan”, ainakin jouluisin ja muina juhlapyhinä. Puhutaan tapakristillisyydestä, jossa kristillisyys on ennen kaikkea erilaisten tapojen noudattamista, niiden sisältöä välttämättä kovin suuresti ajattelematta. Joskus tämä asetetaan vastakkain jonkinlaisen ”elävän kristillisyyden” kanssa: kristityn tulisi olla kristitty myös sydämeltään, ei vain tavoiltaan. Ehkä Jeesuksen esimerkkikin osoittaa sen, että tällainen vastakkainasettelu ei välttämättä ole hyvästä. Jeesus samaan aikaan ymmärsi tapojen arvon ja oli sydämeltään täynnä armoa ja totuutta. Hyvä sanonta on ”varjele tapa, niin tapa varjelee sinut”. Kun käy kirkossa tavan takia, niin

Jumala on kaiken takana

Kappalainen Mikko Reijonen Uskonyhteys ajatellaan monesti kapeana ja suppeana asiana. Jokaisella on sydämessään paikka Jumalalle. Usein on myös niin, että uskon kohde on hukassa usealla. Sisäinen uskomusjärjestelmämme tekee sen, että jokainen luottaa johonkin. Joku saa lohtua jopa siitä, että on hyvä elää, ilman mitään suurempaa.  Raamattu on ylin auktoriteettimme. Tämä johtaa monta kertaa tilanteeseen, missä uskovat pyrkivät kaiken selittämään Raamatulla, kaiken hengellisen tulevan vain lukemalla ja vielä ajautuvat kiistoihin sanan merkityksestä. Sanan on annettu elämään rakennukseksi, oppaaksi ja turvaksi.  Loppiaisen sanoman äärellä me hiljennyimme ihmettelemään Jumalan suunnitelmia. Pyhän keskiössä oli kolme itäisen maan viisasta tietäjää ja tähti. Tähti johti tietäjät Jeesuksen luo. Lapsen omaisessa uskossa me näemme, kuinka tähti kulki tietäjien edellä näyttäen tietä Jeesuksen seimelle. Miten tämä on mahdollista? Betlehemin tähdelle on useitakin selitysmalleja tieteessä. Yksi toi