Siirry pääsisältöön

Tekstit

En usko, ellen näe

Pastori Heini Kesti Miten helppo sinun on uskoa jonkun toisen kertomaan tapahtumaan? Olen huomannut, että joskus toisens on vaikea uskoa sanojani. Pitää esittää todisteita, ennen kuin toinen ymmärtää, mistä on kysymys.  Kun Jeesus nousi kuolleista, opetuslasten oli vaikea uskoa tapahtumaa todeksi. He kuulivat naisten kertomukset, mutta heidän oli vaikea uskoa naisten puheita. Vaikka Jeesus itse ilmestyi opetuslapsille, he luulivat näkevänsä aaveen. Heistä Jeesus teki hänen ylösnousemuksensa todistajia ja lähetti heidät kertomaan todistusta kaikkeen maailmaan. Nyt me, länsimaiset ihmiset saamme uskoa heidän kertomuksensa tähden.  Riparilla isonen puhui iltahartaudessa, kuinka vaikeaa papin työ on kertoa nuorille Jumalasta ja Jeesuksesta. Hänen mielestään nuorille on todisteltu maailman syntyä tyhjästä ilman Jumalan vaikutusta, ja nyt pappi kertoo Jumalasta. Miten helppo sinun on uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen? Mitä todisteita odotat, jotta voisit uskoa?  Ensimmäisten todistajien tehtä
Uusimmat tekstit

Ojennatko auttavan kätesi, katsotko silmiin, käännätkö selkäsi?

  Viestintäpäällikkö Noora Hietanen Yli 1800 vuoden ajan pääsiäisen jälkeen on pidetty 8 peräkkäisenä päivänä jumalanpalvelus, jossa kerrotaan ylösnousseesta Kristuksesta. Kun perinne alkoi, kristityt elivät vainottuina Rooman valtakunnassa eivätkä palvoneet keisaria ja roomalaisia jumalia. Kulkutaudit riehuivat valtakunnassa 200-luvulla. Enemmistöstä poiketen kristityt eivät kääntäneet selkäänsä sairaille. Kristillinen diakonia herätti huomiota uskontososiologi Rodney Starkin mukaan. 301 jKr kristinusko oli laajalle levinnyt ja Armeniasta tuli ensimmäinen kristillinen valtio. Miksi kristinusko levisi kuin tauti? Epidemioiden ja sairastuneisiin suhtautumisen takia. Kristitty ei pelännyt, vaan ravitsi, lääkitsi ja hoivasi henkensä edestä. Kristityiksi kastettiin kaikki kastetahtonsa ilmaisevat asemasta, taustasta ja olemuksesta riippumatta.  Ehtoollista jaettiin vain kristittyjen kesken. Tästä keksittiin kauhutarinoita. Kokoonnuttiin salassa ja käytettiin merkkejä, jotka harvat tunsivat

Ilon lähteellä

  Mikko Reijonen vs. aluekappalainen Jokainen etsii iloa. Elämän ilo on erittäin suuri lahja. Jokainen päivä nähdään lahjana ja halutaan se vastaanottaa, mitä ikinä se antaakaan. Elämän ilo on myös rakennettava asia. Meidän tulee oppia rakastamaan terveellä tavalla itseä, joka mahdollistaa lähimmäisen rakkauden. Hyvässä ihmissuhdeverkostossa elämä tuntuu hyvältä.   Nautinto on ilon korvike. Kun elämästä puuttuu Jumalan lapsen ilo, silloin ruumiilliset nautinnot täyttävät sen tyhjiön. Ihminen lähtee maailman armoille, juoksemaan kaiken katoavan perässä. Paaston aika muistuttaa meitä, mikä on tärkeintä, sydämen usko Jeesukseen. Hän on kärsinyt ja tuomittu puolestamme. Voimme nähdä elämämme ja kärsimyksemme Hänessä. Paavali kirjoittaa; 3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä,  4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.   5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiim

Pietarista Franciscukseen - ja takaisin

Aki Hätinen vt. aluekappalainen  Seurasin mielenkiinnolla, kun Vatikaanin paavi Franciscuksen lentokone laskeutui Bagdadin lentokentälle. Vierailu oli historiallinen, koska yksikään paavi ei ollut aiemmin vieraillut Irakissa. Vastaanotto oli juhlava: paavi vastaanotettiin tanssilla ja musiikilla paikalliseen tapaan. Irakin pääministerikin oli paikalla. Julkisissa puheissaan paavi peräänkuulutti loppua eri väestöryhmien syrjinnälle, väkivallalle sekä ääriliikkeiden toiminnalle. Nelipäiväiseen vierailuun kuului Irakin johdon lisäksi paikallisten muslimiopettajien sekä paikallisen kristillisen kirkon pappien tapaamisia.  Miksi tämä vierailu oli iso tapahtuma maassa, jossa kristinusko on koko ajan pienenemään päin oleva uskontokunta? Tässä kysymyksessä on annettu myös vastaus: koska kristikunta on muuttunut lyhyessä ajassa hyvin pieneksi tuolla alueella. Sikäläisen yhteiskunnallisen tilanteen vuoksi, kristityt elävät Irakissa ahtaalla. Myös Irakin historiallisesti merkittäviä kirkkorakennu

Pääsiäisen kynnyksellä

  Rainer Väänänen vs. aluekappalainen Pääsiäinen ja joulu ovat kristikunnan ja kirkkovuoden kaksi suurinta juhlaa. Aivan kuten vuodessa on vastakkaisia vuoden aikoja kevät ja syksy tai kesä ja talvi. Samalla nämä ovat suuria vastakohtia toisillensa, nimittäin syntymän ja kuoleman vastakohtia. Elämän syntymä on luonnollisesti iloinen asia monella tavalla. Uuden elämän syntyminen osoittaa Jumalan halua uudistaa elämää maailmassa. Syntymä sanalla on iloinen ja myönteinen vaikutus ihmisten ajatteluun. Entäpä kuolema? Se kuulostaa heti vastentahtoiselta asialta, sitä ei halua ajatella. Kuoleman ajatuksen haluaa työntää pois mielestä, kuolemassa ei ole juuri positiivista ajateltavaa, vain juuri päinvastoin. Tässä on meille ajateltavaa juuri näin pääsiäisen ”kynnyksellä”. Kristinuskon sisältö on vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kahdessa elämän äärimmäisessä tapahtumassa, syntymässä ja kuolemassa. Nämä ovat ikään kuin kaksi kirkkovuoden tähtäyspistettä. Pääsiäisen pitkänperjantain sanoma kert

Lapsista, väkivallasta ja haavoista

  Hannamaria Yliraudanjoki Seurakuntapastori Sydämeni puristui kasaan, kun kuuntelin viime viikolla uutisointia Koskelan teinisurman oikeudenkäynnistä. Aihe on ollut niin näkyvästi esillä, ettei sitä pääse pakoon - vaikka haluaisikin  ohittaa, unohtaa tällaisen pahan olemassaolon. Ajatukseni kulkevat syksyyn 2004. Pieni poikani oli juuri aloittanut oman koulupolkunsa. Hän oli kirkassilmäinen 7-vuotias, jolle koulu, opettaja ja kaverit avasivat uuden innostavan maailman. Minä äitinä iloitsin ja jännitin yhtä aikaa. Olin kuitenkin luottavainen: koulussa lapseni on turvassa ja hyvissä käsissä. Mutta tuona samana syksynä maailmaani viiltyi aivan uudenlainen haava. Venäjän Beslanissa terroristit tunkeutuivat kouluun ja pitivät lapsia ja opettajia panttivankeinaan useita päiviä. Tapahtuman aikana kuoli yli 330 ihmistä. Lapsia kuolleista oli 150. Satoja lapsia loukkaantui.  Jotain perusluottamuksessani kääntyi nurin. Tajunnan uusi haava huusi: Miksi lasten täytyy elää tämän maailman väkivalla

Sanoja suurempi

Sanna Kierivaara sairaalapastori Aiemmassa papin työssäni yritin kertoa lapsille ja perheille, minkälainen on Jumala, sanoja suurempi. Nykyisessä työssäni sairauden maailmassa koitan kuunnella ihmistä, Jumalan kuvaa. Ihmisen ja Jumalan välistä vuorovaikutusta voi kutsua rukoukseksi. Rukousta taivutellaan ulkoisiin muotoihin, sanoihin ja tapoihin, mutta se on enemmän. Rukous juoksentelee vauvan varpaissa ja viipyilee vanhuksen pehmentyneellä iholla. Se kulkee hengityksen mukana kiihtyen ja tasaantuen. Rukous leijailee lumihiutaleissa ja räiskähtelee talviauringossa. Se kutittelee kärpäsen surinassa ja puhelee kaatuneen puun rungolla. Jumalan salaisuus puhuu ja vaikenee meille meidän jokaisen omalla kielellä. Sinulle sinun ja minulle minun. Toisen puhe voi tuntua vieraalta. Sitä voi välillä kummeksua ja joskus ihailla. Sanoilla me hoidamme ja satutamme. Jumalan kasvot lähimmäisen kasvoilla ja peilin pinnalla heijastuen kutsuvat vuoropuheluun sen haasteista huolimatta. Me yritämme ymmärtä