Siirry pääsisältöön

Tasoittakaa tie

 

vt. seurakuntapastori Anitta Uusikartano

Ennen Jeesusta tuli Johannes Kastaja. Tuo askeetti, joka pukeutui kamelinkarvavaatteeseen ja söi ruuakseen heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa. Johannekseen päättyi 400 vuoden profeetallinen hiljaisuus, hän julisti Messiaan tuloa ja kehotti ihmisiä valmistamaan tietä Herralle. ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa; tasoittakaa Herralle tie!” (Joh.1:23) Johannes tuli valmistamaan ihmisten sydämiä Jeesukselle kutsullaan katumukseen ja parannukseen. Ihmiset hakeutuivat Johanneksen luo kasteelle.

Adventin ajan tarkoitus on valmistaa meitä Messiaan tulemiseen. Mitä sitten ovat esteet, joita Herran tieltä tulisi tasoittaa? Niitä ovat synnit, kuten viha, kateus, tai ylpeys. Kun ihminen ymmärtää oman heikkoutensa, ymmärtää olevansa Jumalan edessä syntinen, hän käsittää kuinka kipeästi hän tarvitsee armoa ja anteeksiantoa. Jumalan yhteyteen ei kuitenkaan johda tekojen tie, suorituksilla tai saavutuksilla emme ansaitse anteeksiantoa tai pelastusta. Tarvitsemme sovittajaa, tarvitsemme Jeesusta.

Johannes oli Jeesuksen edelläkävijä. Ihmiset tulivat hänen luokseen. Jeesus sen sijaan meni ihmisten luokse, kansan pariin, samaan pöytään syntisten ja publikaanien kanssa. Omien sanojensa mukaan hän ei tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä. (Mark.2:17)

Joulunakin Jumala lähestyy ihmistä erityisellä tavalla. Hän antaa meille suurimman lahjansa, meille syntyy Vapahtaja, joka lunastaa syntimme ristinkuolemallaan. Jeesus syntyy ihmiseksi, jotta ihmiset voisivat pelastua. Meidän tarvitsee vain ottaa tämä lahja vastaan uskoen ja luottaen siihen, että syntimme annetaan anteeksi. Silloin tie on tasoitettu, Herra voi saapua. 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Fake it till you make it

Juuso-Valtteri Kivimäki, kesäteologi Sosiaalisen medioiden haitoista on keskusteltu paljon ja pitkään. Jokaisella meillä on elämässämme hyviä ja huonoja päiviä. Usein kuitenkin julkaisemme kuvia ja sisältöä pelkästään elämämme parhaimmista hetkistä. Iloista ja onnistumisista. Elämämme hankalien hetkien jakaminen julkisesti muiden nähtäväksi on ymmärrettävästi vaikeaa. Päädymme näin luomaan sosiaaliseen mediaan kuvan elämästämme pelkkänä kiiltokuvana, joka ei vastaa todellisuutta. Apostoli Paavalin kertoi kirjeissään avoimesti oman elämänsä epäonnistumisista, peloista ja vaikeuksista. Hänen ei tarvinnut hävetä omien epäonnistumistensa tunnustamista tai pyytää niitä anteeksi. Toisessa kirjeessä Korinttilaisille Paavali kertoi rukoilleensa usein Jumalaa parantamaan piikin, joka oli hänen lihassaan. Paavali ei tarkemmin kerro tästä vaivasta ja voimme vain spekuloida mitä hän sillä tarkoittaa. Teorioita tästä piikistä lihassa on kuitenkin monia: jotkut arvioivat sen olevan jokin fyysinen v