Kanttori ja ympäristövastaava Joona Saraste:
Musiikki on yksi ilmaisukanavistamme. Sen avulla hengitämme tunteitamme, jaamme niitä, tulemme kuulluksi. Itseilmaisu on elinehtomme, kuten soidinlaulu linnulle. Kun mieli on kevyt, liikkuu valitsemamme musiikki perhosen keveästi. Kun ahdistaa, on tarve päräyttää riitasointu. Taitavasti järjestetyillä äänillä voi hakea tunnelmaa ikuisesta, kestävästä, rauhasta ja sopusoinnusta, eikä vain tunnelmaa. Laulu muuttaa meitä ja maailmaa.
Maailma ei useinkaan kulje siihen suuntaan, mihin sisimpämme toivoisi. Ajatuskamppailu tuota vastaan voi äityä masentavaksi lamaannukseksi. Jotta jaksaisimme nousta yhä uudelleen ja yrittää vaikuttaa oloihimme, on saatava kiinni toivosta. Toiveikasta tekemistä on kuitenkin monenlaista: ”Pikkuruiset ihmiset puuhaavat, loppuun saakka” kirjoitti P. Linkola vuonna 1988.
Näyttää siltä, että tarvitsemme vuosittaista, viikoittaista, jopa hetkittäistä muistutusta, sillä Linkolan ennustus näyttää pitävän. Henkisen kyvykkyyden osalta tallaa ihminen paikoillaan. Ratkaisua sotaan luonnon kanssa haetaan lähes yksinomaan tekniikan kehityksestä: jospa joku keksisi päästöttömän energian tai kuluttamattoman kulutuksen, että juhlamme saisi jatkua.
Viime lauantaina pidetty Earth hour ei pelasta tätä maailmaa, sillä vuoden loput 8759 tuntia elämme vähemmän tiedostavasti. Kuitenkin tuollakin tempauksella voi olla kauaskantoisia seurauksia, jos suostumme pohtimaan, mikä tuo sopusoinnun itseni ja ympäristöni kanssa. Laulaminen kyllä, myös paasto ja pääsiäinen muistuttavat tästä joka vuosi. Paasto on kuin inhibitio, pidäke ennen tavanomaista reaktiota. Se antaa mahdollisuuden tarkistaa suuntaa. Pääsiäinen puolestaan julistaa armoa: Sinä riität, toivo elää.
Kommentit
Lähetä kommentti