Ruusu Tervaskanto |
Kokoan lapsikuoron ympärilleni ja luen kuvakirjasta heille: Daavid on paimenpoika. David rakastaa musiikkia. Paimenessa ollessaan hän laulaa ja soittaa harpullaan. Lampaat vastaavat hänen lauluunsa.
Lapsia naurattaa taiteelliset kuvat, erityisesti kuva Daavidista laulamassa. Suu on apposen auki ja silmät kiinni. Taivas pienen pojan takana on maalattu usealla eri sinisellä, ikään kuin laulun siniset ääniaallot kuuluisivat maalauksessa. Daavidin olemus huokuu levollisuutta ja laulun voimaa. Jatkan lukemista. Daavid laulaa: Ylistäkää Jumalaa te metsän puut, te meren laineet ja maan kiviset lohkareet. Ylistäkää Jumalaa aurinko ja kuu, taivaan pilvet, meren ja maan eläimet. Ja koko luonto kuulee Daavidin laulun ja yhtyy ylistykseen. Opetan lapsille virren, joka kertoo tuosta Daavidin laulusta. Siinä on mainittu jopa maan hentoiset sienirihmat!
Kirja Daavidista nousee mieleeni talviloman lastenleirillä. Mukana olevat lapset rakastavat laulamista. Laavuretkelläkin laulamme nuotiolaulun. Pian lapset tulevat kysymään, voisimmeko laulaa laulun uudelleen, sillä uusia ihmisiä on saapunut laavulle.
Kotimatkalla mietin, kuinka hyvä on laulaa yhdessä. Yhdessä laulaminen voi tuntua sydämessä asti. Vaikkei itse olisikaan tottunut laulaja, voi yhdessä laulaessa tuntea laulun voiman koko kehossa. Laulu on lahja ja se on jokaiselle ihmiselle aivan omaksi annettu ja erityinen. Hetki laavulla lasten laulaessa on mielessäni kuin maalaus. Siinäkin taivas on maalattu usealla eri sinisellä, ja laulu nousee taivaan saleihin asti.
Laulun voimaa -yhteislaulutilaisuus on Rovaniemen kirkossa maanantaina 16.3 klo 18. Mukana mm. lapsikuoro. Tilaisuus radioidaan suorana lähetyksenä Radio Ylen 1 -kanavalle.
Ruusu Tervaskanto
kanttori
Kommentit
Lähetä kommentti