Siirry pääsisältöön

Ojennatko auttavan kätesi, katsotko silmiin, käännätkö selkäsi?

 

Viestintäpäällikkö Noora Hietanen

Yli 1800 vuoden ajan pääsiäisen jälkeen on pidetty 8 peräkkäisenä päivänä jumalanpalvelus, jossa kerrotaan ylösnousseesta Kristuksesta. Kun perinne alkoi, kristityt elivät vainottuina Rooman valtakunnassa eivätkä palvoneet keisaria ja roomalaisia jumalia. Kulkutaudit riehuivat valtakunnassa 200-luvulla. Enemmistöstä poiketen kristityt eivät kääntäneet selkäänsä sairaille. Kristillinen diakonia herätti huomiota uskontososiologi Rodney Starkin mukaan. 301 jKr kristinusko oli laajalle levinnyt ja Armeniasta tuli ensimmäinen kristillinen valtio. Miksi kristinusko levisi kuin tauti? Epidemioiden ja sairastuneisiin suhtautumisen takia. Kristitty ei pelännyt, vaan ravitsi, lääkitsi ja hoivasi henkensä edestä.

Kristityiksi kastettiin kaikki kastetahtonsa ilmaisevat asemasta, taustasta ja olemuksesta riippumatta.  Ehtoollista jaettiin vain kristittyjen kesken. Tästä keksittiin kauhutarinoita. Kokoonnuttiin salassa ja käytettiin merkkejä, jotka harvat tunsivat. Tavatessaan jonkun kristitty piirsi maahan kaaren - jos toinen teki vastakkaisen kaaren, hänkin oli kristitty. Muodostui kala - kreikaksi IKTYS, kirjainlyhenne varhaisesta uskontunnustuksesta: Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja.

Keisari Diocletianus jatkoi kristittyjen vainoja valtakautensa ajan, vaikkei kyennyt kukistamaan kristinuskoa. Seuraava keisari Konstantinus salli kristinuskon valtakautensa alussa 305. Sapatin sijaan sunnuntai pyhitettiin kristillisenä lepopäivänä 321. Konstantinuksen eläessä kristityt olivat vähemmistö ja keisari otti kasteen vasta kuolinvuoteellaan 337. Ennen Konstantinusta oli yksi kristillinen juhla: pääsiäinen. Joulua alettiin viettää 300-luvulla, jonka lopussa kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan virallinen uskonto. Kristinusko sai valta-aseman Välimeren maissa 600-luvulla. 

Kirkon lähetystyön keskuksen mukaan kristittyjä on nyt noin 2,55 miljardia eli 32,4 prosenttia maailman väestöstä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall