Siirry pääsisältöön

Äidin rukous

 

Tiedottaja Maija Hagberg 


Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen.

Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten pieni ihmiseni voisi välttyä pahuuden kohtaamiselta, tai mitä voisin äitinä itse tehdä, jotta pieni ihmiseni levittäisi ympärilleen mahdollisimman paljon hyvää?

Tunteiden tiedostaminen, niiden keskelle pysähtyminen, auttaa minua saamaan yhteyden luonteeseeni ja voimaani, jotka ohjaavat päätöksiäni lapseni henkisen kasvun edistämiseen. Lapselle voi opettaa, myös omalla esimerkillä, järjen käyttöä valintatilanteissa, jotta hän oppii välttelemään hankaluuksia tai vaaroja. Lapselle voi näyttää rakkautta ja kunnioitusta, jotta hän arvostaisi itseään ja muita.

Omista vaikuttamismahdollisuuksistani huolimatta maailma ei muutu. Elämän kulkua ei voi konkreettisesti havaita, koskettaa ja muokata. En odota neuroottisena katastrofeja, mutta rukous edustaa minulle toivoa. Toivon, että joku kuulee ja ymmärtää tunteeni, jotka rukous sydämestäni paljastaa. Toivon, että armo on olemassa.

Kiitos toivosta, äiti.

(kuva: Samu Rötkönen)­

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sota, synti ja Kristus

  Jan Pohjonen seurakunta- ja oppilaitospastori Kohta vuoden kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on ollut kaikille sitä seuranneille järkytys. Sotakentillä ihmisessä pääsevät valloilleen ne ihmisyyden pimeimmät puolet, joiden olemassaolon olemme halunneet unohtaa. Vaikka nykyihminen kyllä viihtyy väkivaltaviihteen parissa, haluaa hän kyetä vaihtamaan kanavaa, kun pelottaa liikaa. Oikean sodan ja kärsimyksen kanssa tämä ei kuitenkaan onnistu. Sodan kauheudet eivät jää järkyttävyydestään huolimatta kristinuskon kielen tavoittamattomiin. Viha ja viattomiin kohdistuva väkivalta on syntiä, rikos Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Syy pahan taustalla taas on lankeaminen syntiin, mikä on särkenyt yhteytemme niin Jumalaan, lähimmäiseen kuin itseemme. Rovaniemen kirkon fresko on maalattu meille varoitukseksi siitä syntisyydestä, joka ihmiskuntaa vaivaa. Vaikka freskoon ei ole maalattu kivääreitä tai tankkeja, freskon oikeassa laidassa ihmisen sisäinen pahuus on saanut ihmiskunnan kääntymään itseä

Katumuksen ABC

  Sairaalapastori Susanna Sirviö Tuhkakeskiviikko. Siitä alkaa paastonaika, suuri paasto, joka kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. Kirkossamme on perinteenä viettää iltakirkkoa tuhkakeskiviikkona. Siellä ihminen voi tulla papin luo hakemaan tuhkaristin otsaansa merkkinä katumuksesta ja parannuksesta. Katumus. Tuntuu pahalta tai vaivaa mieltä jokin asia, jonka on tehnyt, sanonut tai ajatellut. Sen toivoisi saavansa tekemättömäksi tai tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi. Kristillisessä perinteessä kaduttavista asioista on usein puhuttu syntinä. Synti on jotain, joka vie ihmistä kauemmaksi Jumalasta, rikkoo vastoin Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseä. Synti ei kuitenkaan ole ihmisen yksittäisiä tekoja, vaan paremminkin asenne suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja itseensä. Syyllisyys. Liittyy niihin asioihin, joissa kokee tehneensä väärin tai jättänyt tekemättä oikein. Syyllisyys voi helpottua, kun myöntää tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja saa anteeksi. Joskus syyllisyyden tuntees