Siirry pääsisältöön

Äidin rukous

 

Tiedottaja Maija Hagberg 


Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen.

Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten pieni ihmiseni voisi välttyä pahuuden kohtaamiselta, tai mitä voisin äitinä itse tehdä, jotta pieni ihmiseni levittäisi ympärilleen mahdollisimman paljon hyvää?

Tunteiden tiedostaminen, niiden keskelle pysähtyminen, auttaa minua saamaan yhteyden luonteeseeni ja voimaani, jotka ohjaavat päätöksiäni lapseni henkisen kasvun edistämiseen. Lapselle voi opettaa, myös omalla esimerkillä, järjen käyttöä valintatilanteissa, jotta hän oppii välttelemään hankaluuksia tai vaaroja. Lapselle voi näyttää rakkautta ja kunnioitusta, jotta hän arvostaisi itseään ja muita.

Omista vaikuttamismahdollisuuksistani huolimatta maailma ei muutu. Elämän kulkua ei voi konkreettisesti havaita, koskettaa ja muokata. En odota neuroottisena katastrofeja, mutta rukous edustaa minulle toivoa. Toivon, että joku kuulee ja ymmärtää tunteeni, jotka rukous sydämestäni paljastaa. Toivon, että armo on olemassa.

Kiitos toivosta, äiti.

(kuva: Samu Rötkönen)­

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Hyvän toivotus

Sairaalapappi Sanna Kierivaara: Mitä vaikeampaa on uskoa hyvään, sitä tärkeämpää siihen olisi uskoa. Toivon menettäminen johtaa epätoivon aiheuttamaan lamaannukseen ja tilanteen kurjistumiseen. Kautta kärsivän maailman historian ihmiskunnalla on ollut tahtoa uskoa rakkauteen ja tavoitella hyvää. Se on auttanut selviytymään vaikeista ajoista. Pääsiäisen pyhäpäivät kertovat elämään kuuluvasta kärsimyksestä ja kuolemasta sekä ylösnousemuksen ihmeestä. Luonnon kiertokulussa kevät herättelee jäähän kätkeytyneen elämän. Myös ihmisen elämässä asioita loppuu ja alkaa. Menettäminen ja luopuminen aiheuttaa meissä raskaita tunteita, joita tekee mieli torjua. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen auttaa luopumaan ja tuo tilaa uudelle. Surematon suru voi koteloitua katkeruudeksi ja vihaksi tai muuttua masennukseksi. Raamatussa kerrotaan, miten naiset pääsiäisaamuna menivät Jeesuksen haudalle. He lähtivät kohtaamaan menetystä. He viipyivät luopumisen tuskassa tietämättä, mitä oli vastassa. He halu