Siirry pääsisältöön

Täyttymysten alku

Aki Hätinen
seurakuntapastori

Paavali totesi joskus, että usko on sen todellisuutta, jota toivotaan. Ihmisen toivon kohteena on tulevainen. Se mitä toivotaan, on tavallisen ihmisen mielestä jotain epävarmaa ja jotain epätodellista. Uskolle ja uskossa Jumalan ihmiselle antamat lupaukset ovat kuitenkin jo läsnä olevaa todellisuutta. Usko itsessään jo on osallisuutta kaikkein todellisimmasta todellisuudesta, Jumalan omasta olemuksesta, jota luonnehtivat uskollisuus ja pysyvyys. Voitaisiin sanoa että usko itsessään jo on lupausten täyttymysten alkua. Uskossa on nimittäin läsnä Jumalan sana, Jumalan poika ja näin ollen siis Jumala itse. Aluksi samarialainen nainenkin todisti Jeesuksesta ja sitten hän itse tuli todistamaan sanaa ihmisille. 

Kristillinen usko ei kuitenkaan perustu yksin johonkin näkymättömään, vaan myös näkyvään. Jumala lähetti ainoan poikansa, jolloin hän toimi näkyvänä ihmisten joukossa. Tuskin kukaan voi kiistää sitä opetuslasten hämmästystä, kun he huomasivat opettajansa tekevän asioita, joihin ei kuka tahansa pysty. 

Jumalan sana on kaikkien luettavissa Raamatusta, mutta se ei suinkaan ole ainoa tänä päivänä näkyvä osoitus Jumalan läsnäolosta. Jumala vaikuttaa koko kristillisen kirkon ja sen toiminnan kautta ihmisiin, jotka tekevät kirkosta myös maailmanlaajuisen kirkon.

Jumalan tahtoa ei kukaan voi käsittää. Jumala saattaa katsoa, että se mitä ihminen toivoo, ei ehkä olekaan se, mitä hän todellisuudessa tarvitsee. Me saatamme toivoa jotain ihmettä, joka vahvistaisi uskoamme, mutta se tuntuu viipyvän. Tai sitten ihmisen on vain vaikea huomata niitä ihmeitä, joita hänen ympärillään tapahtuu. Pidetään siis silmät auki. 


Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »