Siirry pääsisältöön

Pelasta minut

Tuomas Virmasalo
kesäteologi

Onko sinusta koskaan tuntunut, että olisit umpikujassa? Et tiedä mihin mennä, eikä hyviä vaihtoehtoja ole. Kaikki tuntuu väärältä, eikä mikään loksahda paikalleen. Ainoa asia minkä haluat, ei onnistu, syystä tai toisesta. Loppumattomalta tuntuva tunneli on niin pimeä, ettet näe edes itseäsi. Huudat pelastusta, apua. Kaipaat merkkiä, joka näyttäisi minulle tien. 

Mutta sitten näet valon. Kuin tyhjästä se ilmestyy eteesi, ja korjaa virheesi. Se ei pelkästään näytä sinulle oikeaa suuntaa; se vie sinut perille. Olet taas kotona. Olet taas turvassa. Kaikki on hyvin, ehkä jopa täydellisesti, vaikka käytän tuota sanaa hyvin varovaisesti. Hyvin helposti ajattelemme, että tämä oli vain tuuria, sattumaa ja unohdamme kaikki ne loputtomat rukoukset, jotka lausuimme. Ajattelemme: sille on täysin looginen selitys, miten pääsin pois tuosta pimeästä umpikujasta. Jatkamme elämää unohtaen, että joku vastasi rukoukseeni. Tuo pimeä tunneli on nyt takana päin ja edessä näkyy vain vihreitä niittyjä. Kaikki on taas kohdallaan, joten miksi meidän pitäisi edes ajatella asiaa? Mutta kun taas eksymme uuteen umpikujaan, ihmettelemme, miten jouduimme tällaiseen tilanteeseen uudestaan? Huudamme uudelleen apua, pelastajaa. 

Kun meille annetaan pelastus, meidän tulisi ottaa se ilosylin vastaan. Ei pelkästään silloin, kun itse koemme tarvitsevamme sitä, vaan aina. Olipa kyseessä sitten perheenjäsen, lääkäri, palomies tai Jumala, meille siunattu apu kuuluu hyväksyä. Emme saa pitää apua ja pelastusta itsestäänselvyytenä, myöskään silloin, kun meillä on kaikki hyvin. Rakkautta on rajattomasti, joten sitä on turha säästellä pahan päivän varalle. Tuomas Virmasalo kesäteologi
Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »