Siirry pääsisältöön

Kotiseutuni, mielenmaisemani


Pasi Kokko
tiedottaja

Kävelen tuttuun jokirantaan ja laskeudun veteen, joka viilentää ruumiini. Annan ajatusteni virrata.

Levollinen jokimaisema läheisen vaaran syleilyssä on kotiseutuani, se on ollut sitä jo parikymmentä vuotta. Tunnen kuuluvani tänne.

Joki hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Vesi koskettaa, vastustaa ja myötäilee liikkeitäni. Joki virtaa minusta välittämättä, mutta se ei hylkää minua. Se kantaa meitä kaikkia, antaa voimansa käyttöömme.

Syntymässä saamme evääksi isämme ja äitimme perinnön, jonka edelliset sukupolvet ovat vanhemmillemme jättäneet. Perintö voi olla henkistä, hengellistä ja aineellista. Kasvamme kulttuuriin, osaksi yhteisöä, sen tapoja ja perinteitä, viedäksemme edelleen viestiä eteenpäin. Koen itsenikin viestinviejäksi sukupolvien välillä.

Runsaat viisi vuotta sitten sain mahdollisuuden tulla töihin Rovaniemen seurakunnan palvelukseen. Tartuin toimeen ilman suuria odotuksia, ehkä mukana epäilystäkin, olenko oikeassa paikassa. Pian huomasin tulleeni yhteisöön, jonka merkitys ulottuu juurevasti seudun historiaan, ihmisten jokapäiväiseen arkeen iloineen ja suruineen. Seurakuntakin vie viestiä.

Ajan myötä olen saanut tutustua paremmin myös ylimpään työnantajaamme Jumalaan. Vaikka en tiedä Hänestä enempää, niin silti tunnen olevani osa Luojan suunnitelmaa ja voin luottaa siihen. Samalla haluan säilyttää elämän salaisuuden ja arvoituksellisuuden, järkeä ja tietoa korostavan maailmamme keskellä.

Nousen ylös vedestä ja katselen jokimaisemaa. Täällä on nyt kotiseutuni, maailman ajassa, matkalla kohti ikuisen elämän lähteitä ja ajattomuuden rantoja.

”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni.” (Psalmit 23:2)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulurauhaa?

Ilari Kinnunen vt. kirkkoherra Mennyttä vuotta voi luonnehtia monella tavalla ja nostaa siitä esille erilaisia kehityskulkuja. Samalla se sisältää lukemattoman määrän yksittäisten ihmisten elämänkohtaloita, iloja ja suruja. Toivon, että olet saanut kokea Jumalan siunausta kulkemallasi polulla. Kun Jeesus syntyi, lauloivat enkelit paimenille: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Minä uskon, että Jeesus on Vapahtaja, joka sanomansa kautta lahjoittaa rauhan sille, joka sen ottaa vastaan. Ironista on, että Jeesuksen teot ja sanat eivät tuoneet kovin paljon rauhaa ihmisten välille. Oman väen kanssa syntyi jatkuvaa kiistaa, johon sekoitettiin roomalaisetkin. Jeesus itse päätyi teloitetuksi hirvittävällä tavalla näiden ristiriitojen tuloksena.  Olen luonteeltani optimisti. Suhtaudun ihmisiin ja asioihin lähtökohtaisesi positiivisesti. Optimismini ei riitä siihen, että uskoisin ihmiskunnan pystyvän elämään rauhassa. Olen huolissani siitä, että ihmi

Hirmuliskoja ja muita ihmeitä

Susanna Sirviö sairaalapappi Miltä kuulostaa taivaalla liitelevä lentolisko, jonka siipienväli on 10 metriä? Tai jättiläisdinosaurus, joka on saattanut olla 50 metrin ja 200 tonnin kokoinen (sinivalas on noin puolet lyhyempi, mutta voi painaa saman verran)? Entä miten ihmeessä tällainen valtava jättiläisdinosaurus on pystynyt liikkumaan maalla? Kuvittelepa eteesi dinosaurus, joka on norsunkokoinen ja näyttää niin ankalta, laiskiaiselta, kamelilta kuin strutsiltakin. Juuri sellainen oli Deinocheirus! Tiesitkö hirmuliskojen kuninkaasta Tyrannosaurus rexistä, ettei se todennäköisesti osannut karjua eikä se ollut suomupeitteinen ainakaan kokonaan, vaan sillä oli jonkinlainen höyhenpeite? Tällä hirmuliskolla oli banaaninkokoiset terävät hampaat ja sellainen puruvoima leuoissaan, jollaista ei ole millään nykyään elävällä eläimellä.  Ja mä uskon ihmeisiin  tai ainakin sanon niin  olihan joskus tääl  lentävii dinosauruksii Näin laulaa Ellinoora kappaleellaan Dinosauruksii. Niin onhan se uskoma

Kuoleman kanssa kahden

Sanna Kierivaara sairaalapappi  Meillä on taipumus pyrkiä unohtamaan, että me kuolemme. Tuo lempeä unohdus on osa ihmismielen suojausta. Meillä on tarve laittaa tuntemattoman kuoleman aiheuttama ahdistus taka-alalle, jotta kiinnittyisimme elämään. Kuolema on kautta aikojen saanut ihmiset kaikkialla pohtimaan, mitä sen jälkeen. Niissä mietteissä siirrymme uskon alueelle. Raamatussa meitä lohdutetaan iankaikkisen elämän toivolla, mutta myös pelotellaan kauhealla kadotuksella. Syvää iloa ja kauhua voimme kokea jo tämän elämän aikana ja niin aavistella tuonpuoleista. Tyhjyyden tai rauhan tunteiden kokemukset voivat herättää uskomuksen kuoleman jälkeisestä tyhjyydestä tai rauhasta. Jokainen elämä on erilainen, siten myös kuolema. Kaiken luodun olemassa olevan hyväksyminen ja kunnioittaminen antaa tilaa kokemusten moninaisuudelle. Kuolema on kaikille yhteinen ja kuitenkin hyvin yksityinen kokemus. Kerran olemme kuoleman kanssa kahden. Yksin ja avuttomana me saavumme ja lähdemme. Emme me itse