Kotiseutuni, mielenmaisemani

Pasi Kokko
tiedottaja

Kävelen tuttuun jokirantaan ja laskeudun veteen, joka viilentää ruumiini. Annan ajatusteni virrata.

Levollinen jokimaisema läheisen vaaran syleilyssä on kotiseutuani, se on ollut sitä jo parikymmentä vuotta. Tunnen kuuluvani tänne.

Joki hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Vesi koskettaa, vastustaa ja myötäilee liikkeitäni. Joki virtaa minusta välittämättä, mutta se ei hylkää minua. Se kantaa meitä kaikkia, antaa voimansa käyttöömme.

Syntymässä saamme evääksi isämme ja äitimme perinnön, jonka edelliset sukupolvet ovat vanhemmillemme jättäneet. Perintö voi olla henkistä, hengellistä ja aineellista. Kasvamme kulttuuriin, osaksi yhteisöä, sen tapoja ja perinteitä, viedäksemme edelleen viestiä eteenpäin. Koen itsenikin viestinviejäksi sukupolvien välillä.

Runsaat viisi vuotta sitten sain mahdollisuuden tulla töihin Rovaniemen seurakunnan palvelukseen. Tartuin toimeen ilman suuria odotuksia, ehkä mukana epäilystäkin, olenko oikeassa paikassa. Pian huomasin tulleeni yhteisöön, jonka merkitys ulottuu juurevasti seudun historiaan, ihmisten jokapäiväiseen arkeen iloineen ja suruineen. Seurakuntakin vie viestiä.

Ajan myötä olen saanut tutustua paremmin myös ylimpään työnantajaamme Jumalaan. Vaikka en tiedä Hänestä enempää, niin silti tunnen olevani osa Luojan suunnitelmaa ja voin luottaa siihen. Samalla haluan säilyttää elämän salaisuuden ja arvoituksellisuuden, järkeä ja tietoa korostavan maailmamme keskellä.

Nousen ylös vedestä ja katselen jokimaisemaa. Täällä on nyt kotiseutuni, maailman ajassa, matkalla kohti ikuisen elämän lähteitä ja ajattomuuden rantoja.

”Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni.” (Psalmit 23:2)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

Tiedottaja Maija Hagberg Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Lue lisää »

Sana viikoksi

Hae tästä blogista