Mikko Salo seurakuntapastori |
Uskon kysymykset ovat herkkiä ja suurimman osan mielestä henkilökohtaisiakin asioita. Suomessa on totuttu uskon pitämiseen yksityisasiana. Ehkä tämänkin takia kuun alun Se löytyi -kampanja herätti paljon keskustelua. Se toi kysymyksen uskosta poikkeuksellisella tavalla jokaisen postilaatikosta sisään. Keskustelua herätti myös se, missä menevät uskon rajat ja millä tavoin siitä puhutaan.
Jokaisen rajojen kunnioittaminen uskonasioiden suhteen on luonnollisesti hyvä asia. Siinä, miten uskonasioita pidetään esillä, on syytä olla harkitsevainen. Kuitenkin uskonto kuuluu positiivisen uskonnonvapauden hengessä myös julkiseen tilaan ja keskusteluun.
Mielestäni Se löytyi -kampanja toi myös hyviä kokemuksia tästä. Yksi sellainen henkilökohtaisella tasolla oli, kun tapakristitty mummoni yllättäen sanoi lukeneensa kampanjavihon ja pitäneensä tarinoita mielenkiintoisina ja puhuttelevina. Aiemmin muistan hänen vahvasti kritisoineen uskon ”tyrkyttämistä”.
Kun kristinusko levisi noin kaksituhatta vuotta sitten ennennäkemättömällä tavalla, ensimmäiset opetuslapset pitivät rohkeasti uskoa esillä myös julkisessa tilassa. Edelleen kirkolla on tämä sama tehtävä, pitää esillä ja viedä eteenpäin toivon ja ylösnousemuksen sanomaa. Tapojen on toki syytä sopeutua ajan kulttuuriin ja hyviin tapoihin.
Usko ei ole myöskään katkaisija, joka on päällä tai pois. Usko ei ole kerran löydetty ja sitten säilytetty, vaan siihen kuuluu jatkuva etsintä ja löytäminen. Toisilla on vahva kokemus löytämisestä ja sitä kokemusta on ilo pitää esillä. Toiset ovat enemmän uskoon kasvaneita tai sitä vielä etsiviä. Olennaista ei ole uskon määrä vaan sen kohde, Jeesus Kristus. Kristus pelastaa, ei uskon määrä.
Kommentit
Lähetä kommentti