Siirry pääsisältöön

Valvomista Herran seurassa

 

Mikko Reijonen
kappalainen

Uni on tärkeä asia ihmiselle. Unessa palaudumme päivän rasituksesta. Unessa virkistymme ja keräämme voimia. Laadukas uni takaa hyvinvoinnista, ison osan. Ihmisen tulee nukkua iso osa vuorokaudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että vietämme myös suuren osan elämäämme untenmailla.

Nykyaikana nuorten hyvinvoinnin ongelma on juuri siinä, että nuoret eivät nuku riittävästi. Vietetään pitkiä aikoja tv:n, videopelien, sosiaalisen median ja älypuhelinten maailmassa. Lepo jää liian lyhyeksi ja huono laatuiseksi. Nuorilla oppiminen kärsii, eikä päivästä palauduta kunnolla. Koulunkäynti ja pitkäjänteinen tulevaisuuden suunnittelu, ovat vaarassa tuhoutua, voimien uupuessa. Samoin on useammalla vanhemmalla. Lepoaikaa ei jää riittävästi, kun töitä tuodaan kotiin. Iltamyöhään istutaan koneella ja tehdään töitä. Stressikuorma kasaantuu ja vaikuttaa työkykyyn. Jumalalta tuleva tärkeä sanoma tähän aikaan voisi kuulua, että levätkää!

Viime pyhän evankeliumi kertoi meille viisaista ja tyhmistä morsiusneidoista, koska oli valvomisen sunnuntai kirkoissa. Meidän on ensiksi ymmärrettävä valvomisen merkitys. Valvominen on jumalayhteyden ylläpitoa. Yksi hyvä tapa pitää yllä elävää ja voimaannuttavaa jumalasuhdetta on kaiken kiireen ja arjen keskellä levätä. Lepääminen on irti päästämistä kaikesta kuormittavasta, iloa tuottavilla asioilla sydämen täyttämistä. Jumalaa voi myös kohdata, kun ensiksi luopuu kaikesta turhasta.

Kun ihminen irrottautuu kaikesta painavasta, silloin hänelle tulee tilaa ja aikaa pohtia elämää. Tuota aikaa voi käyttää jumalasuhteen ylläpitoon, lukea Raamattua, rukoilla ja viettää aikaa toisten pyhien kanssa. Tämä on valvomista Herran kanssa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall