Siirry pääsisältöön

Alku on aina tänään

 

Aki Hätinen
seurakuntapastori

Lontoossa v. 1818 julkaistiin Mary Shelleyn romaani Frankenstein – uusi Prometheus. Kirja sijoittuu Sveitsiin, jossa aatelismies Victor Frankenstein lähtee opiskelemaan luonnontieteitä. Hän tekee myös omia kokeitaan ja yhtenä yönä hän luo keinotekoisen olennon, joka on niin kauhistuttavan näköinen, että Frankenstein itsekin kavahtaa sitä. Olento pääsee karkuun laboratoriosta, mistä seuraa sarja odottamattomia tapahtumia.

Kyseinen teos on traaginen tarina olennosta, joka ei kauhistuttavan ulkonäkönsä takia löydä yhtään ystävää. Olento auttaa salaa vaikeuksiin joutunutta viljelijäperhettä, jopa pelastaa nuoren naisen roistojen kynsistä. Silti hänet torjutaan.

Teos herättää useita kysymyksiä. Voiko ihminen voittaa elämän ja kuoleman rajan tieteen keinoin? Voiko ihminen mennä äärimmäisyyksiin ja mitä siitä seuraa? Onko ihminen luonnostaan hyvä? Voivatko yhteiskunnan normit ja ihmisten ennakkoluulot, muuttaa ihmisen pahaksi? ”Sydämeni oli muokattu olemaan herkkä rakkaudelle ja myötätunnolle, ja kun kurjuus särki sen pahuuteen ja vihaan, se ei kestänyt muutoksen väkivaltaa ilman kidutusta, jota et voi edes kuvitella”, sanoo Olento kirjassa.

Kristinuskon keskeinen ilo on, että Kristus tuli meidän keskelle. Hänellä ei ollut kaunista vartaloa, jota olisimme ihailleet. Hän kärsi ja kuoli sovittaen ihmiskunnan syntivelan voittaen kuoleman. Kristus on siis alkanut pelastaa meitä, joten siksi Häneen uskova haluaa luonnostaan tehdä hyvää, rakentaen Taivasten valtakuntaa jo maan päällä. Sen valtakunnan loisto ei katso kenenkään henkilöhistoriaa tai ulkonäköä. Sen valtakunnan rakentamiseen osallistuminen, suo tänäänkin uuden alun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall