Siirry pääsisältöön

Alku on aina tänään

 

Aki Hätinen
seurakuntapastori

Lontoossa v. 1818 julkaistiin Mary Shelleyn romaani Frankenstein – uusi Prometheus. Kirja sijoittuu Sveitsiin, jossa aatelismies Victor Frankenstein lähtee opiskelemaan luonnontieteitä. Hän tekee myös omia kokeitaan ja yhtenä yönä hän luo keinotekoisen olennon, joka on niin kauhistuttavan näköinen, että Frankenstein itsekin kavahtaa sitä. Olento pääsee karkuun laboratoriosta, mistä seuraa sarja odottamattomia tapahtumia.

Kyseinen teos on traaginen tarina olennosta, joka ei kauhistuttavan ulkonäkönsä takia löydä yhtään ystävää. Olento auttaa salaa vaikeuksiin joutunutta viljelijäperhettä, jopa pelastaa nuoren naisen roistojen kynsistä. Silti hänet torjutaan.

Teos herättää useita kysymyksiä. Voiko ihminen voittaa elämän ja kuoleman rajan tieteen keinoin? Voiko ihminen mennä äärimmäisyyksiin ja mitä siitä seuraa? Onko ihminen luonnostaan hyvä? Voivatko yhteiskunnan normit ja ihmisten ennakkoluulot, muuttaa ihmisen pahaksi? ”Sydämeni oli muokattu olemaan herkkä rakkaudelle ja myötätunnolle, ja kun kurjuus särki sen pahuuteen ja vihaan, se ei kestänyt muutoksen väkivaltaa ilman kidutusta, jota et voi edes kuvitella”, sanoo Olento kirjassa.

Kristinuskon keskeinen ilo on, että Kristus tuli meidän keskelle. Hänellä ei ollut kaunista vartaloa, jota olisimme ihailleet. Hän kärsi ja kuoli sovittaen ihmiskunnan syntivelan voittaen kuoleman. Kristus on siis alkanut pelastaa meitä, joten siksi Häneen uskova haluaa luonnostaan tehdä hyvää, rakentaen Taivasten valtakuntaa jo maan päällä. Sen valtakunnan loisto ei katso kenenkään henkilöhistoriaa tai ulkonäköä. Sen valtakunnan rakentamiseen osallistuminen, suo tänäänkin uuden alun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä ”On musikantti Terhi täällä. On musikantti Terhi täällä. On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!” Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita. Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niid

Totuuden tuolta puolen

Aki Hätinen seurakuntapastori Katsoin joku aika sitten netistä sosiaalipsykologi Amy Cuddyn luennon, jossa hän puhuu kehonkielestä ja voimaposeeraamisesta. Taustoituksena kerrottakoon, että vuonna 2010 Cuddy julkaisi Dana Carneyn ja Andy Yapin kanssa tulokset kokeesta, jossa selvitettiin, kuinka sanattomat vallanilmaisut (avoimet, tilaa vievät asennot) vaikuttavat ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja hormonitasoihin. He väittivät, että voimaan liittyvien kehon asemien ottaminen (voimaposeeraus) vain kahden minuutin ajan lisää testosteronia ja riskinottohalua, vähentää kortisolia ja parantaa suorituskykyä työhaastatteluissa. Tiivistäen "Jos toimit voimakkaasti, alat ajatella voimakkaasti." Muut tutkijat yrittivät toistaa tämän kokeen suuremmalla osallistujaryhmällä ja havaittiin, että voimaposeeraus lisäsi subjektiivisia vallan tunteita, mutta ei vaikuttanut hormoneihin tai todelliseen riskinsietokykyyn, toisin kuin Cuddy antaa näkemälläni videolla ymmärtää. Jäin miettimään

Ensirakkaudesta

  Mikko Salo seurakuntapastori Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan. Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa. Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että en