Siirry pääsisältöön

Elävään kuvaan Jeesuksen kanssa

 

Mikko Reijonen
aluekappalainen

Loppiaisen jälkeen siivoamme kotejamme joulukoristeista. Kuusi on saanut lähteä jo jokin aikaa sitten pois. Kynttilät ja valot päätyvät nekin laatikoihin, odottamaan taas ensi joulua. Joillakin meillä saattaa olla seinillä uskonnollista symboliikkaa. Joulun aikana esiin on nostettu kuva seimen lapsesta Jeesuksesta, koristamaan ja tuomaan hellyyttä jouluun. Osalla meillä on ympäri vuoden seinällään kuvia Jeesuksesta. Tavallisimpia ovat juuri kuvat Jeesuksesta lapsena tai paimenena.

Mitä nämä koristeet meille antavat? Mikä merkitys niillä on? Monelle ne ovat raameissaan olevia hienoja tauluja. Niitä on saatettu periä isovanhemmilta ja nyt ne jatkavat eloaan elottomana raameissaan. Jos samaistamme itsemme, vaikka taiteilijan tilanteeseen, joka on luonut nuo teokset, niin mitä siitä oivallamme? Ensiksi hänen on täytynyt olla motivoitunut tekemään ja kuvaamaan juuri noita henkilöitä. Toisekseen motivaatio syntyy vain, jos taiteilijalla on henkilökohtainen yhteys, tahto kuvata heitä. Onko Jumala elämässämme raameihin rajattu, tiettyinä juhla-aikoina esiin nouseva asia?

Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain teemana meillä on, Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Seimen lapsi tai hyvä paimen, haluaa tulla eläväksi meille. Astua rajoista ja raameista kokonaisvaltaiseksi Herraksemme. Tuossa yhteydessä sydämen laatikon sulkemisen sijaan, meidän tulee se avata. Antaa Jumalalle mahdollisuus. Sen jälkeen saamme kokea elämässämme yhteyden kaikkivaltiaaseen. Yhteys synnyttää iloa ja rohkeutta, jota voimme edelleen jakaa toisillemme. Lähimmäisen rakkaudessa myös väleissämme olevat rajat murtuvat. Me saamme kokea rakkauden perustan kaikessa.

Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »