Siirry pääsisältöön

Elävään kuvaan Jeesuksen kanssa

 

Mikko Reijonen
aluekappalainen

Loppiaisen jälkeen siivoamme kotejamme joulukoristeista. Kuusi on saanut lähteä jo jokin aikaa sitten pois. Kynttilät ja valot päätyvät nekin laatikoihin, odottamaan taas ensi joulua. Joillakin meillä saattaa olla seinillä uskonnollista symboliikkaa. Joulun aikana esiin on nostettu kuva seimen lapsesta Jeesuksesta, koristamaan ja tuomaan hellyyttä jouluun. Osalla meillä on ympäri vuoden seinällään kuvia Jeesuksesta. Tavallisimpia ovat juuri kuvat Jeesuksesta lapsena tai paimenena.

Mitä nämä koristeet meille antavat? Mikä merkitys niillä on? Monelle ne ovat raameissaan olevia hienoja tauluja. Niitä on saatettu periä isovanhemmilta ja nyt ne jatkavat eloaan elottomana raameissaan. Jos samaistamme itsemme, vaikka taiteilijan tilanteeseen, joka on luonut nuo teokset, niin mitä siitä oivallamme? Ensiksi hänen on täytynyt olla motivoitunut tekemään ja kuvaamaan juuri noita henkilöitä. Toisekseen motivaatio syntyy vain, jos taiteilijalla on henkilökohtainen yhteys, tahto kuvata heitä. Onko Jumala elämässämme raameihin rajattu, tiettyinä juhla-aikoina esiin nouseva asia?

Toisen loppiaisen jälkeisen sunnuntain teemana meillä on, Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Seimen lapsi tai hyvä paimen, haluaa tulla eläväksi meille. Astua rajoista ja raameista kokonaisvaltaiseksi Herraksemme. Tuossa yhteydessä sydämen laatikon sulkemisen sijaan, meidän tulee se avata. Antaa Jumalalle mahdollisuus. Sen jälkeen saamme kokea elämässämme yhteyden kaikkivaltiaaseen. Yhteys synnyttää iloa ja rohkeutta, jota voimme edelleen jakaa toisillemme. Lähimmäisen rakkaudessa myös väleissämme olevat rajat murtuvat. Me saamme kokea rakkauden perustan kaikessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloiset Musikantit

Terhi Ämmälä ”On musikantti Terhi täällä. On musikantti Terhi täällä. On Terhi tullut soittamaan humppa humppa hei!” Tällä iloisella tervetulolaululla alkaa jokainen Iloisten Musikanttien ryhmä. Laulu on erittäin tärkeä. Ei puhettakaan, että se jätettäisiin joskus pois. Jokainen toivotetaan vuorotellen omalla nimellä tervetulleeksi. Jokaisen kohdalla laulu lauletaan yhtä suurella ilolla ja antaumuksella. Kaikki ovat tervetulleita. Nimi on tärkeä. Kun ihmistä kutsutaan nimeltä, hän tietää olevansa tervetullut ja hyväksytty. Hän tietää, että tarkoitetaan juuri häntä. Hän tietää olevansa osa ryhmää. Sunnuntaina kirkossa luettiin kertomus Sakkeuksesta. Sakkeuksella oli elämässä päällisin puolin kaikki hyvin. Hänellä oli valtaa, rahaa ja omaisuutta. Sakkeus ei kuitenkaan ollut onnellinen. Hän oli ulkopuolinen omasta yhteisöstään. Eräänä päivänä kiertävä opettaja Jeesus tuli hänen kaupunkiinsa. Sakkeus oli kuullut Jeesuksesta ja tahtoi nähdä hänet. Ehkä hän oli kuullut, miten Jeesus oli niid

Totuuden tuolta puolen

Aki Hätinen seurakuntapastori Katsoin joku aika sitten netistä sosiaalipsykologi Amy Cuddyn luennon, jossa hän puhuu kehonkielestä ja voimaposeeraamisesta. Taustoituksena kerrottakoon, että vuonna 2010 Cuddy julkaisi Dana Carneyn ja Andy Yapin kanssa tulokset kokeesta, jossa selvitettiin, kuinka sanattomat vallanilmaisut (avoimet, tilaa vievät asennot) vaikuttavat ihmisten tunteisiin, käyttäytymiseen ja hormonitasoihin. He väittivät, että voimaan liittyvien kehon asemien ottaminen (voimaposeeraus) vain kahden minuutin ajan lisää testosteronia ja riskinottohalua, vähentää kortisolia ja parantaa suorituskykyä työhaastatteluissa. Tiivistäen "Jos toimit voimakkaasti, alat ajatella voimakkaasti." Muut tutkijat yrittivät toistaa tämän kokeen suuremmalla osallistujaryhmällä ja havaittiin, että voimaposeeraus lisäsi subjektiivisia vallan tunteita, mutta ei vaikuttanut hormoneihin tai todelliseen riskinsietokykyyn, toisin kuin Cuddy antaa näkemälläni videolla ymmärtää. Jäin miettimään

Ensirakkaudesta

  Mikko Salo seurakuntapastori Kevät on rakastumisen aikaa. Melkein kaikki ovat joskus kokeneet ensirakkauden. Sellaisen rakkauden, joka saa näkemään toisessa vain toinen toistaan ihanampia asioita ja joka saa tekemään lähes mitä vain toisen puolesta. Ajan myötä ensirakkaus muuttuu tasaisemmaksi ja myös toisen puutteet oppii näkemään. Parhaimmillaan rakkaus kuitenkin säilyttää jotakin ensirakkauden palavuudesta koko ajan. Ilmestyskirjassa Kristus moittii Efesoksen seurakuntaa ensi ajan rakkauden hylkäämisestä (Ilm. 2: 4¬¬-5). Kaikissa ihmisissä ja asioissa, joihin kiinnymme, arjen todellisuus tulee jossakin kohti vastaan, niin myös uskonelämässämme. Palavakin rakkaus Jumalaa ja hänen valtakuntaansa kohtaan tasoittuu ennen pitkää ja muuttuu enemmän tasaiseksi osaksi elämää. Kuitenkin meitä rohkaistaan etsimään takaisin ensirakkautta, sellaista rakkautta Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, joka todella elää, tuntee ja näyttää sen myös teoissa. Saamme kuitenkin samalla muistaa sen, että en