Siirry pääsisältöön

Kiusaus, himo, synti


Vt. aluekappalainen Ilmo Liimatta

”Mikä on sian lempirukous? Äläkä saata meitä kiusaukseen!” Näin kuuluu vanha koululaisvitsi. Kiusaus tuokin mieleen erilaiset maittavat ruuat, mutta kiusauksella on myös uskonnollinen, moraalinen, merkitys.

”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa”, kirjoittaa apostoli Jaakob. Himo tehdä pahaa ja väärin ei tule meidän ulkopuoleltamme, vaan se on jokaisen meidän sisällä. Pahuutta ei voi ulkoistaa muihin ihmisiin, noihin tuolla, vaan se löytyy jokaisen sisältä. Kenen himona on tölväistä loukkaavaa ystävästään, kuka himoitsee rahaa jättäen muun sivuun, kuka valtaa ja asemaa? Kuka himoitsee olla oikeassa, olla viisain? Jokaista kiusaa hänen oma himonsa. Himo ei ole vain tavallista halua, vaan se on suurempaa. Se jättää muut tarpeet allensa.

Näin paastonaikana kehotus on kääntää katse itseemme: Mikä oma himoni tulee minun ja Jumalan väliin, minun ja toisten ihmisten väliin, jopa oman itseni esteeksi? Mikä on sellaista, jonka voisin jättää pois, missä voisin tehdä parannusta eli kehittyä? Myös Jeesusta kiusattiin. Autiomaassa 40 päivää, matkalla Jerusalemiin. Hänellä olisi ollut valta tulla maalliseksi, väkijoukkojen ihannoimaksi kuninkaaksi. Hän kuitenkin voitti kiusaukset. Ei sitä varten, että me ansaitsisimme sen, vaan koska Hän rakasti jokaista ihmistä niin paljon. Hän tiesi, ettemme voisi voittaa omia himojamme ja niistä seuraavaa rikkomista ja satuttamista, syntiä. Niinpä meidän ei tarvitse pyristellä yksin omien kiusauksiemme keskellä esittäen pärjäävää, vaan kaiken voi tuoda Jeesuksen eteen.  Tässä elämässä emme kiusauksista, synnistä ja kuolemasta pysty pyristellä eroon. Kuitenkin kerran Jumalan kirkkaudessa, Jeesuksen tähden, saamme jättää kaiken meitä painaneen taakse.



Labels:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta
Lähetä kommentti
Lue lisää »

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall
Lähetä kommentti
Lue lisää »