Ihmeen äärellä

Oppilaitospastori Jan Pohjonen: Jos talvi yllättää joka vuosi autoilijat niin yhtä varmasti kevät yllättää joka vuosi kukoistuksellaan pienen ihmisen. Ajaessani viime viikolla pitkin Kemijoen rantaa hämmästyin taas, miten kevät tulee Rovaniemelle kuin salamaniskusta. Vain hetkeä aiemmin paljaana olleet oksat olivat jo hyvää vauhtia muuttumassa vihreiksi ja nurmikko saanut oman tutun värinsä. Ihmeellistä, ajattelin.

Tuo luonnon herääminen talven jäljiltä on sijoittunut kauniilla tavalla pääsiäisen jälkeiseen ja helluntain läheisyydessä olevaan aikaan, jota me kirkkovuodessa elämme. Ympärillämme näkemämme kukoistus onkin omiaan muistuttamaan meitä kristinuskon perussanomasta, siitä että aivan kuten kukkivaa luontoaan Luoja ei unohda meitäkään ikitalven vangeiksi. Raamattu lupaa meille selväsanaisesti, että kuten me näemme luonnon heräävän talven horroksesta, myös meidät viimeisenä päivänä herätetään jälleen eloon.

Kevättä ja sitä seuraavaa kesää ei osaisi arvostaa ilman talven pimeyttä ja pistäviä pakkasia. Samoin kuolemasta saatu voitto ja lupaus taivaan kodista eivät varmasti tuntuisi yhtä voimalliselta ilman elämään kuuluvia koettelemuksia, kipuja ja taakkoja. Kristittyinä meidät on määrätty elämään täällä maan päällä ikään kuin vasta kevättä aavistellen. Me voimme kyllä aistia armon auringon säteitä pilvien lomasta, mutta emme kuitenkaan pääse täysin tuntemaan sen täyttä auringonpaistetta vielä ihollamme. Paavali kirjoittaa osuvasti, että täällä maan päällä me katselemme kuin kuvastimesta, mutta taivaassa me katselemme kasvoista kasvoihin. Varmaa on, että kun me viimein pääsemme kasvokkain taivaan kirkkauden ja lämmön kanssa, on tämä maallinen kukoistus ja kilvoitus vain muisto vaan.