Siirry pääsisältöön

Ihmeen äärellä



Oppilaitospastori Jan Pohjonen: Jos talvi yllättää joka vuosi autoilijat niin yhtä varmasti kevät yllättää joka vuosi kukoistuksellaan pienen ihmisen. Ajaessani viime viikolla pitkin Kemijoen rantaa hämmästyin taas, miten kevät tulee Rovaniemelle kuin salamaniskusta. Vain hetkeä aiemmin paljaana olleet oksat olivat jo hyvää vauhtia muuttumassa vihreiksi ja nurmikko saanut oman tutun värinsä. Ihmeellistä, ajattelin.

Tuo luonnon herääminen talven jäljiltä on sijoittunut kauniilla tavalla pääsiäisen jälkeiseen ja helluntain läheisyydessä olevaan aikaan, jota me kirkkovuodessa elämme. Ympärillämme näkemämme kukoistus onkin omiaan muistuttamaan meitä kristinuskon perussanomasta, siitä että aivan kuten kukkivaa luontoaan Luoja ei unohda meitäkään ikitalven vangeiksi. Raamattu lupaa meille selväsanaisesti, että kuten me näemme luonnon heräävän talven horroksesta, myös meidät viimeisenä päivänä herätetään jälleen eloon.

Kevättä ja sitä seuraavaa kesää ei osaisi arvostaa ilman talven pimeyttä ja pistäviä pakkasia. Samoin kuolemasta saatu voitto ja lupaus taivaan kodista eivät varmasti tuntuisi yhtä voimalliselta ilman elämään kuuluvia koettelemuksia, kipuja ja taakkoja. Kristittyinä meidät on määrätty elämään täällä maan päällä ikään kuin vasta kevättä aavistellen. Me voimme kyllä aistia armon auringon säteitä pilvien lomasta, mutta emme kuitenkaan pääse täysin tuntemaan sen täyttä auringonpaistetta vielä ihollamme. Paavali kirjoittaa osuvasti, että täällä maan päällä me katselemme kuin kuvastimesta, mutta taivaassa me katselemme kasvoista kasvoihin. Varmaa on, että kun me viimein pääsemme kasvokkain taivaan kirkkauden ja lämmön kanssa, on tämä maallinen kukoistus ja kilvoitus vain muisto vaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Sota, synti ja Kristus

  Jan Pohjonen seurakunta- ja oppilaitospastori Kohta vuoden kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on ollut kaikille sitä seuranneille järkytys. Sotakentillä ihmisessä pääsevät valloilleen ne ihmisyyden pimeimmät puolet, joiden olemassaolon olemme halunneet unohtaa. Vaikka nykyihminen kyllä viihtyy väkivaltaviihteen parissa, haluaa hän kyetä vaihtamaan kanavaa, kun pelottaa liikaa. Oikean sodan ja kärsimyksen kanssa tämä ei kuitenkaan onnistu. Sodan kauheudet eivät jää järkyttävyydestään huolimatta kristinuskon kielen tavoittamattomiin. Viha ja viattomiin kohdistuva väkivalta on syntiä, rikos Jumalaa ja lähimmäistä vastaan. Syy pahan taustalla taas on lankeaminen syntiin, mikä on särkenyt yhteytemme niin Jumalaan, lähimmäiseen kuin itseemme. Rovaniemen kirkon fresko on maalattu meille varoitukseksi siitä syntisyydestä, joka ihmiskuntaa vaivaa. Vaikka freskoon ei ole maalattu kivääreitä tai tankkeja, freskon oikeassa laidassa ihmisen sisäinen pahuus on saanut ihmiskunnan kääntymään itseä

Katumuksen ABC

  Sairaalapastori Susanna Sirviö Tuhkakeskiviikko. Siitä alkaa paastonaika, suuri paasto, joka kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. Kirkossamme on perinteenä viettää iltakirkkoa tuhkakeskiviikkona. Siellä ihminen voi tulla papin luo hakemaan tuhkaristin otsaansa merkkinä katumuksesta ja parannuksesta. Katumus. Tuntuu pahalta tai vaivaa mieltä jokin asia, jonka on tehnyt, sanonut tai ajatellut. Sen toivoisi saavansa tekemättömäksi tai tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi. Kristillisessä perinteessä kaduttavista asioista on usein puhuttu syntinä. Synti on jotain, joka vie ihmistä kauemmaksi Jumalasta, rikkoo vastoin Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseä. Synti ei kuitenkaan ole ihmisen yksittäisiä tekoja, vaan paremminkin asenne suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin ja itseensä. Syyllisyys. Liittyy niihin asioihin, joissa kokee tehneensä väärin tai jättänyt tekemättä oikein. Syyllisyys voi helpottua, kun myöntää tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja saa anteeksi. Joskus syyllisyyden tuntees