Siirry pääsisältöön

Lähimmäinen

 

Markku Kukkonen, johtava diakoni.

Viime sunnuntaina vietimme lähimmäisen päivää. Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkki lähimmäisenrakkaudesta. Jokainen ihminen on lähimmäisemme ja on Jumalan kuvana kaiken rakkauden ja hyvän kohtelun arvoinen. Jeesus vertasi itseään kärsivään lähimmäiseen. Kuvauksessa viimeiseltä tuomiolla meiltä kysytään, miten olemme kohdanneet kärsivän lähimmäisen, (Matt. 24: 27-51.)

Suomalaiseen ajatteluun on kuulunut, että pulaan joutuneita pitää auttaa. Sodassa aseveljiä ei jätetty tiukassakaan paikassa. Heikompaa ei jätetä. Tästä kertoo monimuotoinen lähimmäisen rakkauden historia, jonka yhtenä oksana on kirkon ja järjestöjen tekemä diakoniatyö. Tärkeä osa turvallisuutta on se, että on tietoisuus siitä, että minusta pidetään huolta. Koko hyvinvointivaltiomme kantava ajatus on juuri tässä. Valtio on myös lähimmäinen, joka pitää huolta kansalaisistaan.

Äiti Teresa oli legenda rakkaudesta jo eläessään. Tässä joitakin hänen ajatuksia Minun on jano – kirjasta:

Äiti Teresa oli sitä mieltä, että rakkaus alkaa kotona. Rakkaus elää kodeissa. Maailman suuri kärsimys ja sekasorto johtunee keskeisesti siitä, että kodeissa ja perhe-elämässä on niin kovin vähän rakkautta. Kodit olisi tehtävä myötätunnon keskuksiksi ja annettava anteeksi loputtomasti. Kiire ja omaisuuden tavoittelu vie vanhempien ajan toisiltaan ja lapsiltaan. Maailmassa on tavallisen leivän nälkää, mutta myös nälkää, joka on rakkauden, ystävällisyyden ja huomaavaisuuden kaipuuta. ”Koska emme voi nähdä Kristusta, emme voi ilmaista rakkauttamme Häntä kohtaan; sen sijaan me voimme aina nähdä lähimmäisemme ja tehdä heille mitä haluaisimme tehdä Kristukselle, jos näkisimme Hänet.” ”Mieluummin teen virheitä ystävällisenä ja myötätuntoisena kuin ihmeitä tylynä ja kovana.” Jos todella haluamme rakastaa, meidän on opittava antamaan anteeksi. ”Olkaa ystävällisiä ja armeliaita. Älkää antako kenenkään tulla luoksenne ilman että hän lähtee parempana ja iloisempana.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Hyvän toivotus

Sairaalapappi Sanna Kierivaara: Mitä vaikeampaa on uskoa hyvään, sitä tärkeämpää siihen olisi uskoa. Toivon menettäminen johtaa epätoivon aiheuttamaan lamaannukseen ja tilanteen kurjistumiseen. Kautta kärsivän maailman historian ihmiskunnalla on ollut tahtoa uskoa rakkauteen ja tavoitella hyvää. Se on auttanut selviytymään vaikeista ajoista. Pääsiäisen pyhäpäivät kertovat elämään kuuluvasta kärsimyksestä ja kuolemasta sekä ylösnousemuksen ihmeestä. Luonnon kiertokulussa kevät herättelee jäähän kätkeytyneen elämän. Myös ihmisen elämässä asioita loppuu ja alkaa. Menettäminen ja luopuminen aiheuttaa meissä raskaita tunteita, joita tekee mieli torjua. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen auttaa luopumaan ja tuo tilaa uudelle. Surematon suru voi koteloitua katkeruudeksi ja vihaksi tai muuttua masennukseksi. Raamatussa kerrotaan, miten naiset pääsiäisaamuna menivät Jeesuksen haudalle. He lähtivät kohtaamaan menetystä. He viipyivät luopumisen tuskassa tietämättä, mitä oli vastassa. He halu