Näetkö kurkihirren?

Kari Yliräisänen, rovasti. 

 

Sana kertoo kahdesta rukoilijasta temppelissä. Etupenkin istuja kiitti Jumalaa hyveellisestä elämästään: ”Kiitos, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät enkä talousrikollinen, niin kuin tuo veronkerääjä (publikaani).” Silmät alas luotuina takapenkin ahdistunut läimäytti kädellä rintaansa ja parahti:”Jumala ole minulle syntiselle armollinen!”

 Ensimmäinen keskittyi itseensä, omaan eettiseen erinomaisuuteensa ja paremmuuteensa toisiin nähden. Toinen oli tiedostanut elämänsä ristiriidat ja raadollisuuden. Etupenkkiläinen oli tullut itselleen riittäväksi ja toista ihmistä halveksivaksi. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun.

 Tämänhetkinen yhteiskunnallinen keskustelu jakaa ihmisiä ja ihmisryhmiä hyviksiin ja pahiksiin. On tultu kovin itselleen riittäviksi. Puolin ja toisin esitetään perusteltuja argumentteja. Niitä ei kuitenkaan kuulla tai haluta kuulla oikein eikä suostuta yhdessä etsimään totuutta. Paha projisoidaan itsensä tai oman ryhmän ulkopuolelle niin konservatiivien kuin liberaalien puolella, samoin tapahtuu kirkon piirissä. Sellainen ei ole koskaan johtanut hyvään, päinvastoin, jopa totaaliseen pahaan.

Jo antiikin ajan filosofit korostivat: ”Tunne itsesi!”

 Yhteiskunnallisessa keskustelussa on ehdottoman luvallista asiaperustein arvostella vallankäyttäjien linjavetoja, ongelmien ratkaisuja, mielipiteitä, lausuntoja sekä niiden taustaoletuksia. Se kuuluu demokratiaan. Siinä prosessissa toteutuu yhteisön, yhteiskunnan kokonaisomatunto.

 Myös yhteiskunnalliseen keskusteluun sopii hyvin kaksi Raamatun ajatusta: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä!” Samoin Jeesuksen sana: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa kurkihirttä omassa silmässä.”