|
Kari Yliräisänen, rovasti. |
Sana kertoo kahdesta rukoilijasta temppelissä. Etupenkin
istuja kiitti Jumalaa hyveellisestä elämästään: ”Kiitos, etten ole sellainen
kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät enkä talousrikollinen, niin
kuin tuo veronkerääjä (publikaani).” Silmät alas luotuina takapenkin ahdistunut
läimäytti kädellä rintaansa ja parahti:”Jumala ole minulle syntiselle
armollinen!”
Ensimmäinen keskittyi itseensä, omaan eettiseen
erinomaisuuteensa ja paremmuuteensa toisiin nähden. Toinen oli tiedostanut
elämänsä ristiriidat ja raadollisuuden. Etupenkkiläinen oli tullut itselleen
riittäväksi ja toista ihmistä halveksivaksi. Itseriittoisuus vääristää ihmisen
todellisuudentajun.
Tämänhetkinen yhteiskunnallinen keskustelu jakaa ihmisiä ja
ihmisryhmiä hyviksiin ja pahiksiin. On tultu kovin itselleen riittäviksi.
Puolin ja toisin esitetään perusteltuja argumentteja. Niitä ei kuitenkaan
kuulla tai haluta kuulla oikein eikä suostuta yhdessä etsimään totuutta. Paha
projisoidaan itsensä tai oman ryhmän ulkopuolelle niin konservatiivien kuin
liberaalien puolella, samoin tapahtuu kirkon piirissä. Sellainen ei ole koskaan
johtanut hyvään, päinvastoin, jopa totaaliseen pahaan.
Jo antiikin ajan filosofit korostivat: ”Tunne itsesi!”
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on ehdottoman luvallista
asiaperustein arvostella vallankäyttäjien linjavetoja, ongelmien ratkaisuja,
mielipiteitä, lausuntoja sekä niiden taustaoletuksia. Se kuuluu demokratiaan.
Siinä prosessissa toteutuu yhteisön, yhteiskunnan kokonaisomatunto.
Myös yhteiskunnalliseen keskusteluun sopii hyvin kaksi
Raamatun ajatusta: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä!” Samoin Jeesuksen
sana: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa kurkihirttä omassa
silmässä.”
Kommentit
Lähetä kommentti