Siirry pääsisältöön

Näetkö kurkihirren?

Kari Yliräisänen, rovasti. 

 

Sana kertoo kahdesta rukoilijasta temppelissä. Etupenkin istuja kiitti Jumalaa hyveellisestä elämästään: ”Kiitos, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät enkä talousrikollinen, niin kuin tuo veronkerääjä (publikaani).” Silmät alas luotuina takapenkin ahdistunut läimäytti kädellä rintaansa ja parahti:”Jumala ole minulle syntiselle armollinen!”

 Ensimmäinen keskittyi itseensä, omaan eettiseen erinomaisuuteensa ja paremmuuteensa toisiin nähden. Toinen oli tiedostanut elämänsä ristiriidat ja raadollisuuden. Etupenkkiläinen oli tullut itselleen riittäväksi ja toista ihmistä halveksivaksi. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun.

 Tämänhetkinen yhteiskunnallinen keskustelu jakaa ihmisiä ja ihmisryhmiä hyviksiin ja pahiksiin. On tultu kovin itselleen riittäviksi. Puolin ja toisin esitetään perusteltuja argumentteja. Niitä ei kuitenkaan kuulla tai haluta kuulla oikein eikä suostuta yhdessä etsimään totuutta. Paha projisoidaan itsensä tai oman ryhmän ulkopuolelle niin konservatiivien kuin liberaalien puolella, samoin tapahtuu kirkon piirissä. Sellainen ei ole koskaan johtanut hyvään, päinvastoin, jopa totaaliseen pahaan.

Jo antiikin ajan filosofit korostivat: ”Tunne itsesi!”

 Yhteiskunnallisessa keskustelussa on ehdottoman luvallista asiaperustein arvostella vallankäyttäjien linjavetoja, ongelmien ratkaisuja, mielipiteitä, lausuntoja sekä niiden taustaoletuksia. Se kuuluu demokratiaan. Siinä prosessissa toteutuu yhteisön, yhteiskunnan kokonaisomatunto.

 Myös yhteiskunnalliseen keskusteluun sopii hyvin kaksi Raamatun ajatusta: ”Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä!” Samoin Jeesuksen sana: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa kurkihirttä omassa silmässä.”


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paratiisin puu

Hellevi Estama, kesäteologi Miksi Jumala loi kielletyn hedelmäpuun paratiisiin, jos Hän ei halunnut, että Aatami ja Eeva syövät sen hedelmiä? Paratiisin puutarha olisi vankila ilman hyvän- ja pahantiedon puuta. Jos olet talossa, jossa ei ole ovea, sinut on lukittu, etkä pääse pois. Elät, mutta et elä vapaana. Ovi antaa vapauden valita, oletko talossa vai menetkö ulos. Paratiisi oli täydellinen. Siellä oli kaikkea, mitä koskaan kuvitella saattoi, ja kaikkea, mitä ihminen tarvitsi. Siellä oli tuhansia puita, joista saattoi valita vapaasti syötävää, ja vain yksi, jota he eivät voineet saada. Tuon yhden ainoan kielletyn puun olemassaolo antoi vapauden valita. Puuta kutsutaan hyvän- ja pahantiedon puuksi. Kaikki puutarhassa oli hyvää, he tiesivät vain kaiken hyvän. Luomiskertomuksessa Jumala loi kaiken ja näki, että se oli hyvää. Tietääkseen mitä paha on, Aatamilla ja Eevalla täytyi olla säännöt. Jumalan ainoa käsky oli: älä syö tuosta puusta. Jumala ei koskaan sanonut, että syömällä tuosta

Äidin rukous

  Tiedottaja Maija Hagberg  Kaappikristityn tunnustus: rukoilen joka yö lapseni puolesta. Lapsuudessani iltarukous oli ainoa arjen uskonnollinen tapa, jonka oma äitini minulle siirsi. Aloin noudattamaan perinnettä heti äidiksi tulemisen alkushokin jälkeen, siis päästyämme lapsen kanssa sairaalasta kotiin puolitoista vuorokautta hänen syntymänsä jälkeen. Kuluneen lähes kuuden vuoden aikana rukouksesta on muodostunut osittain tottumukseen, mutta pohjimmiltaan tarpeeseen perustuva rutiini. En valvo, onko lapsellani joka aamu puhtaat sukat jalassa, mutta öisin aina ennen nukahtamista kiitän ja pyydän. Kiitän, koska lapseni on olemassa ja hän on saanut kehittyä ja kasvaa. Pyydän, koska en voi olla varma lapseni tulevaisuuden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Rukouksessa yhdistyvät ne sydämen asiat, joita en pysty joka hetki tietoisesti käsittelemään: rakkaus, pelko, ilo, suru, usko, epäusko. Maailmassa, ihmisissä, heikkoudet ja kärsimys voivat ilmetä uskomattoman pahoina tekoina. Miten

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall