Siirry pääsisältöön

Mielenmuutosta uskonnoille ja vallankäyttäjille!

 

Rovasti Kari Yliräisänen

Viime päivien Lähi-Idän kauheuksia seuratessa mieleen nousee väkevinä kysymykset: Missä olet Jumala? Miksi sallit tämän Jumala? Miksi sallit meidän ihmisten harjoittaa tappavaa pahuutta toisiamme kohtaan? Olen sanaton. 

Surullista on havaita kuinka yksipuolisesti asettaudutaan tukemaan vain jompaakumpaa sodan osapuolta. Konfliktin juuret ovat syvällä, osin hyvin vaikeasti nähtävissä. Näkyvissä on, että vastakkainasettelu, kauna, viha, kosto, väkivalta ovat tie, joka uuvuttaa ja vie vain tuhoon.

Eri uskontojen uskot Jumalaan eivät näytä pysäyttävän kauheuksia. Terroritekojen ja sodan tuomitseminen ei riitä. Historian valossa on selvää, että jokaisessa uskonnossa on potentiaalisesti siemeniä väkivaltaan. Siksi kaikkien uskontojen johtajien on alati suostuttava oman perinteensä kriittiseen arvioon. Omaan uskonpuhdistukseensa ja sen pohjalta aitoon uskontojen vuoropuheluun.

Mitä nyt olisi tehtävä? Myös vallassa olevat tarvitsevat uudenlaista ajattelua. On suostuttava yhteiseen neuvottelupöytään. Edesmennyt presidentti, rauhan nobelisti Martti Ahtisaari on muistuttanut, että konflikteissa on aina mahdollisuus rauhaan, mutta se vaatii tahtoa sekä pitkäjänteistä vaivannäköä ja ponnistelua. Ahtisaaren mukaan on lähdettävä liikkeelle eri osapuolten yhdessä kartoittamista ja tunnustamista tosiasioista, joiden pohjalta uskaltaudutaan ja sitoudutaan uuteen ponnistukseen, jossa samassa pöydässä keskustellen pyritään löytämään yhteistä tietä pala palalta, pienin ja suurin askelin.

 Viisauden tie on kunnioittavan keskustelun, sovintoon, rauhaan ja yhteyteen pyrkimisen vaivalloinen tie.

Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt 5)

”Jumala, tee minusta rauhasi välikappale!” (F, Assisilainen).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuoleman varjon mailta

  Kanttori Laura Alasaarela Opiskeluvuosina työskentelin taksinkuljettajana. Silloin vietin useita jouluja yövuorossa taksin ratissa valvoen ja yön juhlijoita kyyditen. Noista jouluista on jäänyt syvälle sydämeen kokemus siitä, kuinka monille kyydissäni istuneille joulu teki niin kipeää, että sitä kipua yritettiin päästä pakoon ravintoloiden humuun ja alkoholin tuomaan lohtuun. Suomalainen, perinteinen joulu on usein mielikuvissamme tiiviisti perheen kesken vietettävä, idyllinen juhla. Tämän kuvaston keskellä yksinäisyys ja osattomuus voivat korostua niin, että sattuu. Myöhemmin olen kokenut joulun kipeyden itsekin. Usein olen palannut riemullisten joululaulujen ja juhlan keskeltä kotiin, johon ei ole tänäkään vuonna tuntunut oikein joulu tulevan. On puuttunut pienten jalkojen tepsutus, nauru ja kärsimätön joulupukin odotus. Kahden aikuisen perheen joulukin on juhla, mutta erilainen kuin se, millaisesta olen haaveillut. Mutta sitten tuli se joulu, kun minä sainkin olla Marian paikall

Hyvän toivotus

Sairaalapappi Sanna Kierivaara: Mitä vaikeampaa on uskoa hyvään, sitä tärkeämpää siihen olisi uskoa. Toivon menettäminen johtaa epätoivon aiheuttamaan lamaannukseen ja tilanteen kurjistumiseen. Kautta kärsivän maailman historian ihmiskunnalla on ollut tahtoa uskoa rakkauteen ja tavoitella hyvää. Se on auttanut selviytymään vaikeista ajoista. Pääsiäisen pyhäpäivät kertovat elämään kuuluvasta kärsimyksestä ja kuolemasta sekä ylösnousemuksen ihmeestä. Luonnon kiertokulussa kevät herättelee jäähän kätkeytyneen elämän. Myös ihmisen elämässä asioita loppuu ja alkaa. Menettäminen ja luopuminen aiheuttaa meissä raskaita tunteita, joita tekee mieli torjua. Tunteiden tunnistaminen ja läpieläminen auttaa luopumaan ja tuo tilaa uudelle. Surematon suru voi koteloitua katkeruudeksi ja vihaksi tai muuttua masennukseksi. Raamatussa kerrotaan, miten naiset pääsiäisaamuna menivät Jeesuksen haudalle. He lähtivät kohtaamaan menetystä. He viipyivät luopumisen tuskassa tietämättä, mitä oli vastassa. He halu

Rakkaudella kohtaaminen

Viestinnän asiantuntija Susanna Karila: Tulevana sunnuntaina on kirkkovuoden aiheena: ”Kadonnut ja jälleen löytynyt - Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt.”  Olen kuullut, että moni haluaisi tulla mukaan seurakunnan toimintaan, mutta kokee kirkon sulkevaksi yhteisöksi. On todella harmillista kuulla tällaista. Ajattelen, että Kristuksen seuraajina kaikkien seurakunnassa toimivien, palvelevien ja aktiivisesti käyvien tulisi nimenomaan kutsua uusia ihmisiä mukaan ja kohdata heidät ilolla. ”Mahtavaa, että juuri sinä tulit tänne tänään!” Jeesus oli rakkaudellinen esimerkki siitä, että hän ei kääntänyt ketään pois luotaan. Jeesus kutsui kaikkia seuraamaan itseään, myös heikompiosaisia ja aterioi heidän kanssaan.  ”Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: »Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!» Jeesus kuuli sen ja sanoi